maanantai 24. elokuuta 2015

Hidasta etenemistä

Valun jälkeen hommat ovat edenneet, pääasiassa saunarakennuksen parissa. Itselläni on ollut agendana saunan lattia eli pääasiassa styroksihommia ja vesiputkien laittoa. Jokusen roilonkin on päässyt tekemään pesuhuoneen suihkuille. Tällä hetkellä ylin kerros styroksia lähes kokonaan paikallaan ja seuraavaksi pitäisi käydä läpi sähköputket jotka ovat valuun tulossa.
Saunan styroksia. Takkahuoneen puolelle vesi- ja viemärivaraus. Jos vaikka joskus tekisi siihen pienen keittonurkkauksen.

Lisää styroksihommia. Takana suihkujen vesiputket roilottuna.


Saunarakennuksen katto alkaa pikkuhiljaa sekin olemaan säältä suojassa. Tänään kundit saivat viimeiset katon eristeet paikalleen ja huomenna paikoilleen menee loputkin aluskatteesta. Niitä on asennettu silleen sopivasti lomittain. Eristeet paikalleen kattotuolien väliin, rivi aluskatetta paikalleen ja ruoteet päälle. Siitä on sitten päässyt seuraavaan kohtaan eristämään jne. Nyt on taaimmaisesta lappeesta noin puolet vielä vailla aluskatetta.


Etupuolella jo ruoteitakin paikallaan. Lisää tulee nyt kun tänään tuli kuorma puuta tontille.

Saunan eristystä.

Lisää eristystä.






























































Itselläni taas raksaamista on häirinnyt omat työt. Muutama päivä meni reissun päällä, joten omalta osaltani ei pystynyt taas hommia edistämään ollenkaan. Tänäänkin meni vielä jotenkin vaan taivastellessa ja tavaraa hankkiessa aika. Tavaraa tänään tulikin oikein urakalla. Sen lisäksi mitä paku kuljetti, tuli myös liukuovet Klas1:seltä (eli Profinin ovet) sekä jälleen yksi kuorma V.Leinolta Karkkilasta. Paljon puutavaraa. Muuten ei vaan sitten meinannut oikein nyt mopo lähteä käyntiin. Hieman sain sentään suurenneltua yläkerran kylppäreiden läpivientejä ontelossa, jotta pääsee putkia tuomaan ylöspäin. Josko huomenna saisi vähän senkin suhteen edistymistä.


Liukuovet tiukassa 829kg paketissa.

Ja kokonaisuuskuva motivaatioksi.


tiistai 18. elokuuta 2015

Lattiavalut Bekasonilta

Kuten taisin mainita, lattiavaluja tekemään valitsin Bekason Oy:n. Sain lattiavaluista yhteensä neljä tarjousta. Parilta pyydetyltä firmalta jäi tarjous kokonaan tulematta. Bekasonin puoleen tuli käännyttyä pääasiassa heidän tuotteensa vähäisen vesimäärän takia, mutta myös Raksakimpassa oli paljon kehuja heidän valuhommistaan.

Eli siis Bekasonin lattiavalut poikkeavat hieman tavallisesta. Kirjoitinkin, että pääsyy valintaan oli vähempi vesimäärä. Tämä siis on heidän Bekafloor -tuotteensa, joka ainakin itseni vakuutti. Eli toisin kuin yleisesti, betonia ei valmistetakaan betoniasemalla, josta sitten tuote pitäisi tuoda tontille normaalilla betoniautolla. Bekasonilla homma meneekin niin että tuodaan koko betoniasema suoraan kohteeseen. Eli siis isohko rekka-auto jossa sitten paikanpäällä sekoitetaan juuri sopiva määrä betonia. Ja koska ei ole tarvetta kuljetusmatkan ajan pitää betonia notkeana, ei tarvitse hurjia määriä vettä massaan. Tarjottu tuote onkin pumpattavaa maa-kosteaa betonia eli huomattavasti jämäkämpää kuin normaali betoni.

Betoniasema on saapunut.

Letkua riittää jopa 100m joten aika pitkällekin voi valaa.












































Mitäs sitten tällä kuivemmalla tavaralla etuna saavutamme? No ainakin huomattavasti lyhyemmän kuivumisajan. Pinnoituskuiva lattian pitäisi olla noin kolmessa viikossa! Meillä se nyt ei ole hirmuisen merkittävä tekijä, sillä pinnoitusta ei tehdä pitkään aikaan mutta se mikä enemmän kiinnostaa on, että talon sisälle tulisi mahdollisimman vähän kosteutta nyt kun katto on päällä. Valumiehiä haastateltua sain myös tietää, että valajillekin tämä on mukavampi tapa, sillä ei tule roiskeita ja sotkua, homma on vähemmän hektistä ja jos tulee liian hiki niin voi pitää tauon silloin kun on tarvis. Massaa kun kuitenkin sekoitetaan sitä mukaa kun tarvitaan.

Eilen tosiaan alkoi valuhommat heti aamulla ja melko nopeasti työ eteni. Letkun päästä isosta tuubista semmoista kuivan näköistä massaa syljettiin kasoihin ja samaa tahtia sitä tasoitettiin lattiaksi. Kaadot ja kaikki saatiin samantien kohdilleen ja siistin näköistä pintaa tuli. Ainoa pieni kauneusvirhe tuli massan (hiekan) riittävyydessä. Siinä oli ilmeisesti pieni muistikatkos tai sekaannus toisen työmaan kanssa, eli olivat olleet käsityksessä että meillä valetaan kaikki kerralla eikä vain alakerta. Sen takia autossa oli hitusen naftisti hiekkaa mukana, mutta onneksi hyvin lyhyellä varoitusajalla toinen auto toi lisää hiekkaa. Meinasi nimittäin autotallista jäädä noin reilu neliö valamatta ja ulkovarasto kokonaan. Nyt kuitenkin massa riitti ja saatiin kaikki valettua. Valun jälkeen myös puhdistustoimet olivat siistit. Pieni läjä hiekkaa putkesta ja vähän harmaata vettä. Ei ylijäämäbetonia jota pitäisi johonkin hukata tai maksaa poisviennistä.

Tuommoisella truutalla sitä tavaraa syljettiin ulos.

Tuollaisiin kasoihin sitä puhkuttiin ja siitä kaveri sitten tasoitti valmista pintaa.

Vähän kuin kostean hiekkalaatikkohiekan näköistä.





































Ensimmäisenä valettiin takaosasta teknisen tilan ja kodinhoitohuoneen puoli.

Eteisaulaa ja kuraeteistä ynnä muuta.

Autotallikin saanut pintaansa betonia.

Varastossakin lattia.


























































































































Iltapäivällä kun itse livistin sukulaisia vastaanottamaan, valuporukka jäi vielä koneellisesti hiertämään betonin pintaa. Tänään aamulla menin sitten katsomaan lopputulosta ja on se kyllä siisti. Työmiehetkin olivat käyneet vatupassin kanssa ihmettelemässä, että onpa harvinaisen suora lattia. Ei kuulemma ole ennen tullut vastaan noin suoraa pintaa kertaheitolla. Siitä on hyvä jatkaa sitten myöhemmin saunan ja yläkerrankin osalta samalla tavalla.


Autotallin puolen varasto. Vesijakotukit.

Autotallin lattia hierretty koneellisesti.

Autotallia toisesta suunnasta.

Eteisen aluetta.

Kodinhoitohuone oikealla, tekninen tila takanurkassa.


lauantai 15. elokuuta 2015

Pakkopaluu juurille

Voin myöntää että nyt itselläni jo kärähti käpy Talopaketti.fi:n toimintaan, tai pikemminkin toimimattomuuteen. Parisen vuotta tuli siellä blogia asutettua mutta keväästä saakka on ollut vähän väliä toimintakatkoksia ja nyt viimeisimmän parin viikon aikana on ollut hyvinkin ärsyttävää kun jää päivityksiä väliin sen takia. Viimeisin katkos toiminnassa on kestänyt jo viikon luokkaa ja nyt sitten muutan takaisin tänne blogspottiin. Ei enää vaan jaksa. Sivujen päivityksistä ja katkoksista ei etukäteen mitään ilmoitella ja saa vain arvailla kuinka kauan ne kestävät. Ikävä tässä vaan on se, että parin vuoden ajalta kaikki kirjoitukset ovat siellä eikä niitä ole mikään pieni työ yrittää siirtää tänne. Mahdollista se pitäisi olla mutta melkein joutuu tekemään kirjoitus tai muutama kerrallaan enkä tiedä siirtyykö kuvatkin samalla vai ei... voi siis olla että tulee jatkettua täällä nyt ilman aiempia kirjoituksia. Mukavasti juuri kun oli blogissa menossa 500k raja rikki.

Sitten asiaan...

Previously happened:


Lauantaina 8.8 tuli pidettyä harjakaiset. Pelkäsin hieman huonompaa osannottoa mutta lopulta aika hyvin pääsi työmiehetkin käymään. Mukana oli myös pari talkoolaista siivoamassa sekä vastaava mestari, kvv-vastaava ja hieman muita myöhemmin rakennesuunnittelijakin. Porotherm-notskipaikka tuli testattua ja täytyy sanoa että lämpöteknisesti Porotherm tuntuu eristävän hyvin! Yli kuusi tuntia nuotiota, välillä isollakin liekillä ja tulipesän viereinen kivi kuuma vain noin 4 sentin matkalta, muuten kädenlämpöinen. Siitä seuraava kivi taas oli jo viileän tuntuinen. Eli toisinpäin ajatellen voisi kuvitella pakkasenkin pysyvän ulkona.


Grilli toimii hyvin.



Tämän viikon arkipäivät:


Omaa alkuviikkoani tahdittivat kellarikerroksen viimeistely valukuntoon. Valuporukkakin tuli valittua. Meille lattiavalut tekee Bekason Oy. Tästä lisää sitten valun jälkeen. Valuporukan kanssa oli jopa juttua että saattaisivat tulla valamaan osan kellarista jo samaisella viikolla, siksi pidin kiirettä autotallin puolen kanssa. Irroituskaistat paikalleen, autotallin oven edustan loppuun eristäminen ja tukeminen valua varten sekä vesijakotukin ja putkien oikominen. Sekä tietysti taistelu lattiakaivojen oikeaan korkoon saamisesta. Kaikkea pientä nysväämistä, mutta tarpeellista jotta homma saadaan tehtyä. Nyt on lattiakaivot paikallaan ja vaaterissa, vesiputket järjestyksessä ja suorana sekä muuten kaikki valmiina. Ainoa mikä jäi kaivelemaan loppuviikon puolella oli eteisen kurasyöppö jota en ehtinyt asentaa, mutta urakoitsija hoiti sen paikalleen kun itse lähdin työreissuun.

Autotallin puoli alkaa olla valmiina valuun.

Vesijakotukit järjestelty siististi. Putket erillään toisistaan ja irti seinästä. Helpottaa vesieristyksen tekoa myöhemmin.

Tekninen tilakin alkaa olla järjestyksessään. Täällä oli työläin lattiakaivo asentaa. Oli meinaan putki aika korkealla ja piti vaihtaa vaakakaivoon. Kaivosta lähtee kaksi 32mm putkea. Toinen IV-koneen suuntaan ja toinen lämminvesivaraajalle.
































































Muuten sitten saunalla alkoi viikko etuosan katoksen liimapalkin asennuksella ja tolppien paikalleen laittamisella. Sen jälkeen alkoi päätyjen ja räystäiden teko. Sen parissa homma jatkuu vielä ensi viikon puolellakin, mutta ihan hyvin se on edistynyt.



Saunan palkki ja tolpat paikallaan. Toinen pääty ja räystäät valmistumassa.

Pikkuhiljaa alkaa näyttämään saunakin fiksummalta kuin pelkkien kattotuolien kanssa.












































Tiistaina tontille myös tulivat Klas1:sen toimittamat ikkunat. Hämmentävää miten pieneen läjään 19 ikkunaa mahtuu. Tosin sitten tuli mietittyä että eipä meille oikeastaan hirveän paljoa tahi hirveän isoja akkunoita ole edes tulossakaan (pl. liukuovet jotka toimitetaan myöhemmin).


Meidän kaikki ikkunat tuossa. Jotenkin näyttää aika pieneltä määrältä, mutta siinä on 19 akkunaa.
























Torstaina oli aamulle sovittu rakennusvalvonnan kanssa runkokatselmus. Siellä käytiin läpi mitä oli tehty. Eniten kiinnitettiin huomiota kattorakenteisiin ja kattotuolien jäykistyksiin. Pari lisäjäykistystä sovittiin laitettavaksi ja se oli sitten sillä selvä. Seuraava rakennusvalvonnan visiitti onkin sitten muuttotarkastus.