lauantai 18. elokuuta 2012

Tontti lohkottu!



Meillä on kiinteistö!

Toissapäivänä netpostiin tupsahti rapsakka lasku Vantaan kaupungilta: 1270€. Eilen sitten etanapostitse tuli perässä tontin lohkomisen paperit. Maaplänttimme on muuttunut kiinteistöksi, joten nyt se olisi sitten rakentamiskelpoinen.

Kaksi rasitetta perustettiin. Toinen kantatilan (tonttimme myyjän) kunnallistekniikkaan ja toinen samaisesta putkesta viereisen talon kunnallistekniikkaa varten. Putki menee tontin eteläreunassa, melko lähellä tontin rajaa, joten rasitteesta ei ole meille varmaan juurikaan haittaa. Ei vaan mitään kovin kiinteää kannata rakentaa päälle.

On se vaan kiva tietää että tämäkin asia on nyt hoidettu pois päiväjärjestyksestä ja sitten aikanaan kun suunnittelu alkaa niin rakennusluvan hakemiselle ei ole tämän osalta hidasteita.

lauantai 11. elokuuta 2012

Vihdoinkin puusavottaa!



Tänään oli tontilla vihdoinkin koko kesän odottamassa ollut talkoopäivä puusavotan merkeissä. Vaimon veli ja siskoni poikaystävä saapuivat avuksi. Aloiteltiin noin klo 15 tienoilla ja meille matka vei saunan ja saunajuomien merkeissä noin viitisen tuntia myöhemmin. Kaikki pöllit tuli pilkottua ja käytetynä ostettu moottorisaha toimi hyvin. Sauhausnopeuskin kasvoi huimasti kun vaihdoin uuden ketjun vanhan tilalle. Puista tuli pilkottua varmaan noin puolet, joten jokunen pölli jäi myöhempää kuntoilua varten.

Kuva ennen:

Pöllipino odottaa tekijäänsä toukokuussa.


























Jälkeen:

Kaikki rungot pätkittynä. Tilanne talkoopäivän päätteksi.

Paljon pilkottavaa, mutta paljon on jo pilkottu. Kyllä on kirveet laulaneet

Puut sijoitettuna tontin takanurkkaan joka muutenkin on jäämässä "suojelluksi alueeksi"


Telineet jotka väsäsin noin viikko sitten. Täytyy varmaan ruveta vielä laajentamaan telineitä, ei loput tuohon mahdu.


Lopuksi vielä fiilistelykuva omppupuun alta. Paikalle on jo löytynyt penkkikin. :)

perjantai 3. elokuuta 2012

Visiitti asuntomessuille



Tuli eilen käytyä elämäni ensimmäisillä asuntomessuilla. Vaimolle ne ilmeisesti olivat toiset, mutta mielestäni varhaislapsuudessa käytyjä ei lasketa. ;)

Kirjoitukset jääkööt tällä kertaa vähiin. Kuvia sitäkin enemmän.

Täystiilitalon rakennetta. SPU eristeellä, joten ei välttämättä meidän juttu.

Hieman mun juttua. Eli koristekiveä, tosin liian räikeää. Kulmaluukkukin.
Melkoinen katto! Alaslaskut valoineen (tosin ei tuon värisinä) ihan makeat.


Kiva idea! Laudeliinakoukut saunan puolella. Siinähän ne kuivuukin näppärästi huuhtelun jälkeen. Muistiin!

Tykkään kun nurmikot on kunnolla rajattu. Tuossa vaan kivi oli ylempänä kuin nurmi, voi hankaloittaa leikkaamista.

Ihan jees tuo upotettu hyllystö ja sadesuihkut. Omaan makuun ei yhtään tuo seinä.

Karkealla tavallaan aika hieno. :)

Vaimo bongasi erikseen maalatut ikkunanpielet. Aika jännä ja kiva korostus.

Melkoinen ikkunalauta! Tosi siisti.

Aikamoinen sadevesien keräysjärjestelmä.

Upea leikkimökki :)


Surullisen kuuluisa vessa nähtynä naapurin parvekkeelta. Ei voi kuin ihmetellä!

Jälleen lisäys vaimon "mä tahtoo!" -listalle. Askartelu/ompelu/monitoimitila. Ehkä kellariin mahtuisi...

Upea kattaus. Hivelee silmää.

Molemmat pidettiin tästä. Valkoista kiveä ja jokin vaalea kiveys. Ehkä joskus...

Sukulaissähkäri sanoi että olisivat edullisia ja mageita katkaisimia... valikoimaan sietää tutustua.

Kirkas väri. Mietittiin että  joku vastaava voisi sopia vaikka lasten kylppäriin. Raikas.

Villa Ilo: Yläkerran käytävän epäsuora valaisu.
Sama valaistus jatkuu aika siististi myös lasten huoneeseen.

Taisi olla Aurinkotuuliassa aika hienosti rajattu sisäpiha.

Kastelli Woodpecker: Tilan hyötykäyttöä. Ihan kiva.

Samasta talosta lasten huoneesta. Ihan kiva. Tosin yläkaapit voisi olla alempana/isommat


Talo Estelle: Hieno ja raikas idea pukuhuoneeseen. Hieno valaistukset.

Tässähän on meidän himoitsemaa tiiltä! Käytetty takassa ja ihan vääränvärisellä saumalla meidän makuun.

Oli kiva nähdä sitä oikeasti käytössä jossain isommassa kuin näytepalassa.

Livenä nähtynä vahvisti entisestään valintaamme.

Hienon näköinen paneeli. Eläväinen ja seinävalon kanssa todella upea.

Yksinkertaisen tyylikästä pukuhuoneen ideaksi.

Pelottava takka. Luukku lattiasta asti ja niin iso että meidän lapset mahtuisi sisään... ei tuollaista meille! Huono piiloleikkiin.

Talo Mustikan takaterassi. On todella kutsuva kokonaisuus.

Meidän todennäköinen rakenneratkaisu. Tosin tulee olemaan varmaan enempi villaa.


Livenä leikkaus rakenteesta.

Siisti kotelointi WC:lle.

Ikkunapenkki :) Hieno.

Melkoinen idea. Raudoitusverkkoa kiinnitety irti seinästä ja puut kasvaa sitä pitkin.


Olipahan paljon nähtävää. Paljon tosiaan kivoja ja jänniä juttuja, mutta yhtälailla paljon asioita joita en ikinä meille ottaisi. Mutta kukin tyylillään ja alueena Vuores oli kyllä hieno. Ensi vuonna sitten Hyvinkäälle!