perjantai 26. huhtikuuta 2013

Luonnokset nro 3




Luonnostelu on edennyt hyvin ja itse asiassa nämäkin luonnokset ovat olleet hallussamme jo jonkin aikaa. Melkein unohtui laittaa ne tänne.

Etelän julkisivussa tulivat seuraavat muutokset:
- Kulkuovi autotalliin
- Parvekkeen kate jatkuu koko parvekkeen päälle
- Kahden makuuhuoneen ikkunoita hieman madallettiin, jotta päälle jää riittävästi tilaa kiinteää parvea varten

































Itäpuolen julkisivu on alusta asti pysynyt melko samanlaisena. Nyt tuli hitunen muutos eli myös tämän makuuhuoneen ikkunaa muutettiin vastaamaan etelän kahden makkarin kokoa.



























Länsipuolen muutokset aiemmin mainitun parvekkeen kattamisen lisäksi ovat:
- Olohuoneen ja ruokatilan ikkunoita suurennettiin.
- Liukuovet kasvatettiin 1500mm -> 1900mm. Tulee enemmän kulkutilaa ja saadaan kilpailutettua kaksi eri valmistajaa.
- Kuraeteisen ikkuna muutettiin ns. "kellarin ikkunaksi"
- Kylmään varastoon lisättiin pieni ikkuna tuomaan luonnonvaloa.




























  Pohjoisen puolen ainoa näkyvä muutos liittyy parvekkeen kattamiseen.





























Asuinkerroksessa muutoksia tapahtui aiemmin mainituissa ikkunoissa sekä sitten takan sijoittelussa (tosin se meni väärin ja siihen palataan seuraavassa luonnoksessa). Lasten kylppäriin myös suihkua hieman siirrettiin ja sinne tuli IV-putkistolle läpivientipaikka. Pienimpään makkariin myös piirrettiin 1500mm leveä, koko huoneen mittainen sänky. Siellä myös ikkuna siirtyi, joten jää tilaa kaapistolle.



































Kellarissa muutokset melkein kaikki tulikin jo mainittua julkisivuissa, eli siis ikkunat ja kulkuovi. Pieni muutos myös tuli siinä, että vihdoin tuli alas asti piirrettyä pyykkikuilu. Ajattelin että menee aika näppärästi kun upottaa sen varaston puolelle, niin saa suoraan laitettua pyykkikaapit aukkoon. Ison varaston ja autotallin välinen kulkuovi myös siirtyi vasemmalle päin. Jää enemmän ehjää seinätilaa varaston nurkkaan.














































tiistai 23. huhtikuuta 2013

Välisivuihin lisäys



Sivuihin (yläreunaan) lisätty "Raksan työkalut" lehtinen. Sinne on kerätty työkalut ja koneet jotka on jo hankittu projektia varten sekä sitten arvosteluista ja testeistä kerätty harkinnan arvoisia tulevia hankintoja. Tarkoitus on päivittää jokaisen hankinnan jälkeen lista ajantasalle. Aikanaan kun projekti on loppuvaiheillaan otan sitten kantaa, että mitä itse tarvitsin ja mitä ehkä olisi kaivannut.

Mielellään saa lisätä ideoita värkeistä, joita voisi projektissa tarvita tai jos joku listassa (suunnitteilla olevista siis) on turha.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Pohjatutkimustarjous hyväksytty




Hyväksyin jokunen päivä sitten pohjatutkimustarjouksen Uudenmaan Pohjatutkimus Oy:ltä. Ei ollut tarjouksista ihan halvin (tosin kaikki olivat noin 100-200€ sisällä toisistaan), mutta tarjoukseen kuului 7-9 kairauspistettä muiden noin kuutta vastaan. Myös todennäköisesti kellarilliseen taloon tuleva pohjavesiputki oli hieman halvempi metreiltään kuin muilla. Haittaa ei myöskään ollut valtavan monesta positiivisesta palautteesta joita olin lukenut blogeista sekä raksakimpasta.

Raksakimpan kautta yritin saada synergiaetuja löytämällä alueelta muita raksaajia joita kiinnostaisi samaan aikaan ottaa pohjatutkimus. Yksi löytyikin ja olisi ollut noin 3km päässä meidän tontilta, joten kysäisin olisiko tuosta hyötyä (lue: alennusta). Ilmeisesti etua saa jos tontit ovat aivan lähekkäin, mutta muuten ei mainittavaa hyötyä ole. Tottahan se tietty on että kolmea kilometriä ei kairausvaunulla posoteta menemään, joten joka tapauksessa edessä olisi ollut työkalujen pakkaaminen ja kuljetus seuraavaan paikkaan. Ja silloin tietty on ihan sama toisaalta onko se 1km vai 10km.

Näillä näkymin kairaus olisi 24.5. heti aamusta. Täytyy toivoa ettei ole töitä silloin, tai jos on niin täytyy yrittää vaihtaa työt toisaalle. Tutkimusta varten pitää UPT:lle toimittaa seuraavat tiedot:
1. asemapiirros/luonnos
2. tonttikartta dwg-muodossa (kaupungilta saatu alkuperäinen)
3. johtotietokartta jos tontilla maanalaisia johdotuksia
4. liitoskohtalausunto (HSY:ltä)
5. laskutustiedot

Asemapiirros meillä on ja tonttikartan sain tänään arkkitehdiltä sähköpostiin. Johtokartan hain tänään kaupungin maanmittauspuolelta (Kielotie 28, Vantaa) ja pakko sanoa, että oli loistavan nopeaa palvelua. Noin 5min ja olin ulkona kolmen johtokarttakopion kera. Palvelu rakentajalle ilmainen. Liitoskohtalausuntoa varten pitää saada lausunto kunnallistekniikasta ja sen saa Kuntatekniikan keskuksesta (Kielotie 13, edellistä paikkaa vastapäätä). Lausuntoa varten on laitettu hakemus sisään, katsotaan milloin tulee vastaus. Sen jälkeen sitten voi hakea HSY:ltä liitoskohtalausuntoa. Hyvällä mallilla tietojen hankkiminen.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Lisää työkaluhankintoja...




Tulipa töiden puolesta asiaa taas jenkkilän puolelle ja eikös taas sitten Amazon hyötykäyttöön ja seuraavia työkaluja tilaamaan. Edellisten tapaan tuli pysyttyä Boschin sinisessä eli Professional 18V -akkukonesarjassa. Käy samat akut (joita siis edellisellä kerralla tuli hankittua 2x 3,0Ah verran). Tällä kerralla mukana kotiin tuli pyörösaha + pari terää, puukkosaha useamman terän kera sekä yksi 1,5Ah Slim pack -akku. Työkalut itsessään olivat siis ns. bare tool -malleja eli ilman akkuja, mutta mukana tuli L-BOXX laukut.

kaksi kappaletta Bosch L-BOXX 3

L-BOXX laatikot pinoutuvat näppärästi ja kliksahtavat kiinni toisiinsa.
Boxit erillään.




















 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Puukkosaha:


Akkupuukkosaha on mallia CRS180B Yhdysvalloissa, mutta ilmeisesti sama malli kulkee Suomessa nimellä GSA 18 V-LI Professional. Kokeilemaan sitä en vielä ole kerennyt, mutta sen verran testannut kyllä että toimii. Täytyy kesämmällä kokeilla tontilla kun vaikka rakentaa lisää telineitä polttopuille. Mukaan ostin 6 kappaletta 5" puuteriä, 5 kappaletta 9" puuteriä ja 5 kappaletta 9" purkuteriä (demolition).

Hintaa ko. laitteelle tuli 145$ ja terille reilut 56$. Eli hitusen yli 200 taalaa koko puukkosahasetistä. Valuuttalaskurilla käännettynä siis noin 155€. Siihen akku päälle (51$) joten koko kuvan paketti hintaan 194€. Tämä siis veroineen ja kuljetuksineen (hotellille).

Suomessa pelkkiä koneita näyttäisi saavan noin 199€ hintaan ja tässä omassa setissäni on siis sekä L-BOXX että terät mukana. Pelkkiä L-BOXXeja en nyt tähän hätään hirveästi netistä löytänyt mutta pienempi malli tuli vastaan 69€ hinnalla, joten voisi ehkä varovasti arvioida Suomen hinnaksi samalle paketille noin 300-350€, riippuen minkä hintaisia terät ovat. Akku (Suomessa noin 100€) vielä päälle niin kokonaishinta on luokkaa 400-450€.

Puukkosaha terineen.
Puukkosaha sekä Slim pack -akku.



 Pyörösaha:


Pyörösahan jenkkimalli on CCS180BL ja Suomessa vastaava näyttäisi kulkevan nimikkeellä Bosch GKS 18 V-LI Professional. Kyseessä myös siis bare-tool malli, eli ei akkua mukana. Hintaa Amazonin kautta veroineen 155,99$ eli noin 119€. Toinen terä tuli koneen mukana, toinen hieman useammalla hampaalla ja ilmeisesti siten siistimmällä sahausjäljellä. Terän kanssa hinta 166,92$ eli noin 127€.

Samaa Suomessa näyttäisi saavan samaan 199€ hintaan kuin puukkosahoja ja siihen kun taas lyö mukaan tuon L-BOXX:n niin hintaluokka laatikon ja terän kera lienee luokassaan 270-300€, riippuen jälleen terän hinnasta.


Pyörösaha terineen sekä yhden linssiluteen räpylä.

Pyörösaha esillä.


lauantai 6. huhtikuuta 2013

Ensimmäinen kirjallinen lupa naapurustosta




Kevät etenee tontilla ja pikkuhiljaa lumikuormakin vähenee. Talvella kaivettu polku on leventynyt mukavasti ja tontin reunalla olevat auratut kasat ovat pienentyneet.

Kohtahan tuosta mahtuu vaikka millainen telaketjuhärpäke sisälle.
omakuva?

Lumet sulaa pikkuhiljaa.






















Tuli myös käytyä noin viikko takaperin naapureiden luona niin itäpuolella kuin pohjoisessakin ja vähän esiteltyä ideoita. Nimenomaan tuon 4m alittamisen osalta ja miksi moinen. Jätin myös kirjallista lupaa varten paperin täytettäväksi. Kantakiinteistön omistajalta saatiin nyt lupa maksimissaan 2m siirtoon kohti rajaa. Tämä on tosi hyvä, sillä saadaan päärakennusta nyt sen 2m "taaksepäin" jolloin meille jää selkeästi vähemmän turhaa takapihaa.

Nyt vielä odotellaan pohjoisen puolen naapurilta josko lupa irtoaisi siirtää saunarakennusta 1-2m kohti heidän puolen rajaa. Keskustelusta jäi kyllä sellainen kuva, että voisi hyvinkin lupa hellitä, joten täytyy pitää peukut pystyssä. Jahka selviää tuleeko suostumus vai ei, niin saadaan joka tapauksessa lopulliset rakennusten paikat tietoon ja sitten voi hyväksyä jonkun maaperätutkimustarjouksista.


Talon paikka siirtyy kohti itää.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Maalämpöpohdintaa




Hieman on tullut katseltua tarjolla olevia maalämpöjärjestelmiäkin jo nyt. Vastaan tulleet firmat ovat pääasiassa niitä joihin on tullut nettisivujen tai messujen kautta hieman tutustuttua. Myös monilta tutuilta on saanut paljon vinkkejä ja suosituksia tekijöistä ja aikanaan tuleen varmasti kaikille suosituksia saaneille laittamaan tarjouspyynnön. Tässä hieman amatöörin pohdintaa. Tosin niinhän varmasti suurin osa asiakkaista on, joten jostain sitä on tietoa ammennettava.


Kokonaisvaltaisten järjestelmien tarjoajat:


Näillä näkymin tulemme kyllä tilaamaan koko järjestelmän yhdestä ja samasta paikasta. Sisältäen siis lämpöpumpun, porakaivon sekä lämmönsiirron (lattialämpö). Helpottaa kokonaisuuden hallintaa ja tarvittaessa myös reklamaatioita.

Lämpöässä:

Tästä olen saanut itseasiassa aika monta suositusta ja kävin viimeksi Myyrmäen messuilla keskustelemassa järjestelmästä. Tämän hetkisen tiedon valossa yksi suosikeista. Tarjoavat melkoisen toimivan oloista ja kokonaisvaltaista järjestelmää joka mahdollistaa viilennyksen sekä myöhemmin kytkettävät aurinkokeräimet. Myyvät omia pumppujaan: Lämpöässä Vs, Vm, Ts ja V mallistoa. En ala sen kummemmin vielä pohtimaan mikä meille olisi paras.

Viilennys ÄssäCooling järjestelmällä joka perustuu ilmeisesti hieman samantyyliseen viilennykseen kuin ilmalämpöpumpuilla. Eli järjestelmään tulee erillisiä konvektorilaitteita joista sitten huonetilaan johdatetaan maapiirin viilentämää ilmaa. Konvektoreita on sitten seinälle asennettavia samankaltaisia kuin ilmalämpöpumput sekä kattoon asennettavia neljään suuntaan puhallettavia.

Jos olen oikein ymmärtänyt, niin toimii erillään ilmanvaihdosta jolloin ihan samalla tavalla ei tarvitse ilmanvaihtoputkia eristää kuin jos viilennys tulisi ilmanvaihtojärjestelmän tuloputkiston kautta. Se tapa vaatisi erityistä huomiota ilmanvaihtojärjestelmän tuloilmakanaviston eristämiseen jottei vettä pääsisi kondensoitumaan tuloilmaputkiin ja sitä kautta leviämään ei toivottuihin paikkoihin.

Aurinkokeräimet ovat olleet ajatuksissa pitkään ja Lämpöässän ÄssäSolar tarjoaisi näppärän tavan jälkikäteen liittää keräimet järjestelmään. Ilmeisesti järjestelmä voidaan liittää lähes kaikkiin firman tarjoamiin pumppuihin. Joihinkin suoraan ja toisiin joissa on erillisvaraaja voidaan laittaa varaus aurinkokeräinyhteille.



LämpöYkkönen:

Pari suositusta myös heidän tuotteistaan kuullut. Myyvät Oilonin, Niben ja Viessmanin pumppuja. Nibestä ainakin olen lukenut paljon hyvää. Tosin eiköhän kaikki pumput varmaan toimi pääsääntöisesti hyvin. Maanantaikappaleita löytynee jokaiselta valmistajalta.

LämpöYkköseltä löytyy myös erillisellä konvektorilla toteutettavia viilennyksiä, mutta mahdollista on myös ilmanvaihdon kautta toimiva maaviileä. En ole vielä päättänyt kumpi olisi parempi, mutta toisaalta kiinnostaisi tuo erillinen konvektrori-järjestelmä.

Aurinkokeräinjärjestelmiä näyttäisi olevan aika monta. On sellaisia joissa on oma vesivaraaja, mutta löytyy myös maalämpöpumppuja joihin saa keräimet liitettyä. Positiivista.


Tom Allen:

Netistä on tullut luettua paljon hyvää. Toisaalta tuttavilta on tullut myös vähän toisenlaistakin palautetta. Jokainen projekti on kuitenkin omansa ja missä vaan voi tulla ongelmia tai olla tulematta. Tarjoavat kuitenkin Danfossin pumppuja mallistossaan.

Viilennys onnistuu kun valitsee sopivan pumpun siihen tarkoitukseen ja voi valita passiivisen tai aktiivisen version. Passiivisessa ilmeisesti viilennysteho hieman heikompi, perustuen vain maapiirin viilentävään tehoon. Aktiivisessa taas puhallusta tehostetaan kompressorilla. Kuluttaa enemmän sähköä mutta viilentää tehokkaammin.

Aurinkokeräimistä sivustolla ei ainakaan ihan heti silmään osunut mainintaa.


Ekowell:

Tämä on myös yksi järjestelmä josta olen saanut useampia kehuja. Pumput toimineet hyvin ja asennuksessa ei ole ollut moitittavaa. Nettisivuilta taas aika huonosti käy ilmi miten heillä on jäähdytys toteutettu. Olettaisin siis että ilmanvaihdon kautta. Myyvät käsittääkseni omia pumppujaan: Ekowell EVT ja EVTM malleja.

Mielenkiintoisena asiana pidän mm. alijäähdystä eli jos taloon on tulossa sopiva käyttökohde johon riittää matalampi mutta jatkuva lämmöntarve (meillä autotalli), niin sinne voidaan omalla piirillään johtaa normaalia asuinlämpötilaa pienempiä lämpöjä. Varmaan muidenkin järjestelmissä onnistunee.

Hieman voisi olla enemmän tietoa nettisivuilla niin saisi laajemman kuvan siitä mitä tarjoavat.

Geodrill ja Tec Heat:

Muutamalla foorumilla vastaan on tullut myös tämä Geodrill. Erikoistunut ilmeisesti pääasiassa lämpökaivojen poraamiseen mutta yhteistyössä TechHeat firman kanssa, joten tarjoavat myös kokonaispaketteja. Ainakin poraamisen osalta on tullut luettua ihan positiivisia kokemuksia (lue: edullinen ja homma toimii). Myynnissä Niben pumppuja. Niissä onnistuu myös viilennys ja tänä keväänä on tullut aika kattava valikoima aurinkokennojakin. Potentiaalinen vaihtoehto tämäkin.


Kaikki erikseen?


Yllä olevat siis tarjoavat ainakin monessa tapauksessa ns. avaimet käteen järjestelmiä. Sen lisäksi voisi olla mahdollista myös tehdä lämmitysjärjestelmä osissa. Esim. LVI-urakoitsijan kanssa yhteistyössä. Ottaisi lattialämmityksen ja pumpun kytkennät sitä kautta. Mahdollisesti pumpun jotain toista väylää käyttäen ja erikseen porauksen.

Monia pumppuja saa LVI-liikkeiden kautta, joten pumpun suhteen voisi vaan ottaa selvää mikä toimisi parhaiten omiin tarpeisiin ja sitten ostaa mistä edullisimmalla saa.

Lattialämmitys varmaan onnistuisi vaikka itse asentaen kun nuoruudessani kesätöissä sellaista on myös tullut tehtyä. Siinä voisi säästää hieman.

Porakaivon tekijöiksi vaikuttaa löytyvän päteviä tekijöitä aika paljonkin. Mielenkiintoinen vaihtoehto on esimerkiksi jo edellä mainittu Geodrill, joka taitaa olla yksi suurimmista maalämpökaivojen poraamiseen erikoistuneista firmoista Suomessa nykyään. Kyseisen firman sivuilla on myös aika mielenkiintoinen referenssikartta, joten eivät ainakaan pelkää kertoa missä ovat toimineet.

Todennäköisesti erikseen palvelut ja tuotteet ottamalla saattaisi päästä edullisemmin, mutta hieman tulee mieleen, että noinkohan tämä olisikaan se oikea paikka säästää. Takuu -asiat varmasti toimivat paljon paremmin jos järjestelmäkokonaisuudessa ei ole ns. "harmaita alueita" joista ei oikein tiedä kenen vastuulle ne kuuluvat. Tai noh, tietää. Rakennuttajahan vastaa viime kädessä kaikesta.