keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Ensimmäiset väliseinät valmiita ylös asti

Joulupyhät aiheuttivat töiden etenemiseen sekä päivityksiin pienehkön paussin. Pikkuhiljaa lienee aika taas kiriä tekstit tapahtumien tasalle.

Ennen joulua ja joulun jälkeen olin jokusen päivän yksin tontilla, timpurin ollessa joulun vietossa. Päätin ottaa työn alle IV-hommia ajatellen harjoituskappaleeksi takan tuloilmaputken joka siis meillä tulee suoraan takan alle. Sitä varten piti tehdä autotallin seinään reikä ja sitä ennen mittailla reiälle paikka josta se tulisi siististi ulos eikä osuisi seinän raudoituksiin. Loppujen lopuksi onnistuin siinä ihan kivasti vaikka reikä tulikin alemmaksi kuin olin sitä alunperin pohtinut. Itse putken asentaminen olisi ollut melko helppoa jos autotallin katossa törröttävä korvausilmaputki olisi ollut suorassa. Mutta ontelolaattojen raudoitusten takia se oli laitettava vinoon eikä se tietenkään ollut edes lähelläkään 45-asteen kulmaa. Tein sitten ratkaisun että kahdella nelivitosella sain putken toimimaan vaikka se ei ihan niin suorakulmaan mennytkään kuin jälleen alunperin piti. Homma oli kieltämättä aika veemäinen ja aikaa sain tuherrettua sen parissa pari päivää mutta nyt on putki viety seinän läpi, tehty valmiiksi, popniitattu joka saumasta sekä teipattu ja kondenssieristetty Armaflexilla. Putkenkannakkeet virittelin paikalleen Z-rautoja ja kierretankoja hyödyntäen ja on kyllä jämäkästi kiinni. Eiköhän se kelpaa. Tuohon päälle sitten pitää vielä rakennella palokotelointi kun ollaan autotallissa.

Takan korvausilmaputki autotallin katossa.

Ärsyttävä homma mutta nyt tehty.

Ulospäin se jäi näkyviin vain ritilän verran.


Joulun jälkeen sitten suuntasin 27. päivä taas tontille leikkimään apinaa ja sulattelemaan kinkkua. Päätin siis kavuta yläpohjaan ja ottaa työn alle viemärin tuuletusputkien ja radonputken saamisen katolla oleviin tötteröihin asti. Kelit olivat jo melkoisen rapsakkaan kylmät ja illalla olikin mukava mennä lämpimään suihkuun. Putkia jatkoin loppuun 28. päivä ja nyt on sekä radon että viemärintuuletukset ylös asti ja Armaflexilla eristettynä. Enää olisikin yläpohjassa kaikkein pahimmat jäljellä... 200mm raitisilmakanava, 200mm jäteilmakanava sekä 125mm autotallin poisto paloeristyksineen sekä liesituulettimen poisto samaan tapaan. Pitäisi nekin vaan ottaa työn alle.

Yläpohjasta sentään joku kuvakin. Oikeanpuoleinen radonputki ja
taaempi viemärin tuuletus. Siihen liittyvä toinen putki tulee täältä
kuvan vasemmalta puolelta. Tässä ei näy.


Timpurikin palasi lomilta ja väliseinät ovat taas edenneet. Eilen saatiin käytyä KVV-vastaavan kanssa kaikki IV-kuvat läpi ja nyt onkin enää tekemistä vaille valmista siltä osalta. Kyllä tämä tästä pikkuhiljaa...

Tässä se toinen viemärin tuuletusputki höyrynsulun sisäpuolelta.
Laitettin samantien riittävästi sähkövarauksia läpivientikappaleeseen
yläpohjaan. Sieltä menee sähköt partsille ja voipi käyttää vaikka
antenninkin tarpeisiin.

Portaikon seinä ylhäällä asti. Yläosa tiivistettiin uretaanilla. Josko
vähän estäisi äänen kulkemisen tilasta toiseen.

Meidän huoneenkin seinä alkaa olla ylhäällä. Kulkureittiä IV-putkelle
sekä sähköille.

Sama huoneen puolelta.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Sisätyöt etenee

Viime viikon lopussa ja tämän viikon alussa on jälleen hieman edistytty väliseinien teossa. Loppuviikosta työn alla oli parin päivän aikana tehotuotannossa kylppäreiden ja meidän vaatehuoneen seinät. Samalla siinä siis nousi meidän makkari.

Vaatehuoneessakin päätin että tehdään oviaukon kohta kevytrakenteisena niin jää yksi ylityspalkkivalu pois ja saadaan hieman lisää pelivaraa harkkojen kanssa. Pitäisi kuitenkin vielä riittää harkot ylös asti sekä myös saunallekin. Mielummin jää vähän yli kuin että pitäisi lähteä tilaamaan lisää.

Kylppäreiden välinen seinä nousee. Sisälle on valettu vahviketta
seinävessojen runkojen kiinnitystä varten.

Meidän kylppärin ja vaatehuoneen välistä seinää.

Kylppäri alkaa saamaan muotoaan. Etualalle suihku, oikealle amme.
Takavasemmalle seinävessa ja harkkopinon taakse lavuaari.

Pölyistä... meidän makkari. Vasemmalla vaatehuone.

Lasten kylppäri. Hyvin näkyy kosteammat kohdat joista on
viimeisimmäksi valettu betonia sisälle vahvikkeeksi.


Pientä tetristä työpäivän lopuksi. Pientä hahmotelmaa mitä voi odottaa
kylppäriltä. Haastava kohta on etenkin tuo ammeen ja pyykkikuilun
koteloinnin yhteensovittaminen sekä siihen viereen lavuaarikaapin
asemoiminen. Mutta tämä on havainnollistavaa.


Keskimmäisen vekaran huone. Ylityspalkki on kuivunut ja seinäkin noussut taas pari riviä.

Esikoisen huone. Täällä sama juttu.

Nuorimmaisen huone. Edelleen sama edistyminen.

Kaikki makkarit aulan suunnasta. Oikealle jää leikkitila.

Meidän kylppärin ja vaatehuneen välinen seinä nousee.


Tänään työn alle otettiin loput ylitystyspalkit ja sen lisäksi asenneltiin tekniseen tilaan ilmanvaihtokoneen kattoasennuslevy. Siitä on sitten hyvä lähteä etenemään IV-putkien kanssa kun Enerventin Pandionin sitten myöhemmin vaan nostaa paikalleen. Testattiin kestävyyttä ja timpuri isompana ukkona otti ja roikkui koko painollaan siinä eikä hievahtanutkaan. Elopainoa kuitenkin selkeästi enemmän kuin painoa itse koneella.

Aulassa. Suoraan edessä meidän makkarin oviaukko ja oikealle
jää lasten kylppäri/yleisvessa.

Makkarin oviaukko huoneen puolelta.

Kylppärin ja vaatehuoneen välinen seinäkin sai palkkinsa.

IV-koneen kattoasennuslevyn asentelua. Hain KVV-vastaavan
kehoituksesta pienet kumiprikat tuonne väliin. Jos vaikka vähän
vielä lisää eristäisi mahdollista ääntä/resonointia. Parin euron
investointi tässä vaiheessa.

Kone ripustettu 10mm kierretangoilla ja lyöntiankkureilla ontelolaattaan.

Yläpuolelta. Ajattelin vielä laittaa tällekin puolelle kumiprikat ja kiinnikkeet jotta saa molemmin puolin kiristettyä tiiviisti
kiinni. Auttaneeko mahdolliseen meteliin, tiedä häntä... mutta ainakin tulee rakentajalle parempi mieli kun on yritetty. :)


tiistai 15. joulukuuta 2015

Väliseiniä vauhdilla

Maanantaina päästiin sitten kunnolla vauhtiin väliseinien teossa. Viikonloppuna kun oli saatu se aikaa vievin ensimmäinen rivi valmiiksi niin maanantai-aamuna ensimmäiseksi aloimme rakentamaan linjalangalle kulmatukia porrasaukon sisäkulmiin. Se vei oman hetkensä, että saatiin ne alhaalta ja ylhäältä kiinni sekä suoraan, mutta sen jälkeen sitten vauhdikkaampi osuus starttasi.

Lounaaseen mennessä oltiin päästy noin metrin korkeuteen eli kahden seinämän osalta sitten korkeus päättyi siihen. Iltapäivään mennessä sitten päästiin kahden seinän kanssa noin 2,5m korkeuteen. Homma on melkoisen nopeatempoista kun itse leikkaan kivet, väännän laastit ja kannan harkkoja. Toinen voikin sitten keskittyä vain seinän ylöspäin muuraamiseen ja siihen että tulee suoraa. Muuri/kaide sai myös sisäänsä rautaa ja betonia varmasti yli tarpeenkin, mutta onpahan sitten tukeva.

Lounaan jälkeen hieman jo edistytty ja kaksi seinää nousseet pari riviä lisää.

Keittiön suunnasta. Tuota väliseinää vasten sitten tulee korkeat kaapit ja kodinkoneseinä.

Hieman häikäisee, mutta tässä näkyy hieman noita kohtia joihin on
rautaa laitettu sisälle ja betonit päälle.

Tähän saakka sitten päästiin päivän mittaan. Oikeassa yläreunassa
korko on ylityspalkille, muuten hieman enemmän.

Keittiön seinä toisesta suunnasta. Toiseksi ylimpään kerrokseen
laitettiin uretaania sulkemaan tietyissä kohdissa reiät ja ylimpään
sitten valettiin vahvikebetonia niin saa kaikki korkeat kaapit
tiukasti kiinni. Taas ehkä ylimääräistä säätöä, mutta ei ainakaan
haittaa ole.

Näkymä meidän makkarin puolella vaatehuoneen tienoilta kuvattuna.


Tänään jouduin itse olemaan töiden takia poissa ja työmaalla vauhti taas hidastui. Ei nyt pelkästään poissaoloni vuoksi, vaan jälleen oli aika tehdä seuraavien seinien ensimmäistä kierrosta. Lisäksi kylppäreiden välimaastoon jäävän IV-kuilun reuna oli hitusen liian lähellä meidän kylppärin viemäriä, joten piti pieni lisävalu tehdä siihen seinän alle. Kaikki tämä syö aikaa, mutta huomenna taas itsekin työmaalle ja vauhti päälle.

Kylppäreiden väliseiniä ja vasemmalle jää vaatehuone.

Kylppäreiden välinen seinä ja takana näkyy IV-kuilu (josta punaiset
kylmälaitteen putket tulevat)

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Peltiä pukkaa!

Lauantaina kävi Etelä-Suomen Kouru- ja Kattoturva Oy jatkamassa hommiaan räystäiden ja ikkunapeltien parissa. Perjantaina hommat jäivät vielä vaiheeseen ja lauantaina aamulla olivat tulleet jo paikalle kahdeksalta. Vielä oli ollut hämärää joten otsalamppujen valossa tekivät hommia. Hieman ennen ysiä kun itse saavuin tontille, oli jo talon takapuolella kouru paikallaan ja rännien asennus menossa. Aamu tulikin itse sitten aloitettua saunarakennuksen ikkunoiden fiksaamisella. Ulkopuolen paneloinnissa ikkunoiden alareunat sekä sivut olivat jääneet vähän pitkiksi ja jotta ikkunapellit saisi asennettua, piti niitä leikata pois tieltä.

Leikkausoperaation jälkeen laitoimmekin sitten jo rännien alle rännikaivot paikalleen. Nyt jos sadesäät jatkuvat niin valuvatpa vedet vihdoinkin oikeaan paikkaan. Parempi näin kuin vasta keväällä.

Talon takana kourut ja rännit paikallaan. Tässä vaiheessa ei vielä rännikaivoja ehditty laittamaan.

Takaosa toiselta suunnalta.

Saunan etupuolellakin rännit paikallaan. Takapuolen osalta loppui
kourut autosta ja tulevat ensi viikolla laittamaan sen.

Ikkunapelti paikallaan myös keittiön ikkunan osalta partsilla.


Edellisessä kirjoituksessa sisäseinien ja palkkien kuvaaminen jäi teknisten vaikeuksien takia vaiheeseen, joten tässä nyt kuvia sieltäkin. Myös portaikon ympärillä päästiin vihdoin muuraamaan ensimmäistä kierrosta. Siinä on hieman säädettävää kun on neljä nurkkaa ja sen lisäksi kaksi kokonaista seinää on 100mm harkolla ja muuriosuus tulee 120mm harkolla. Saatiin kuitenkin eka kierros kondikseen ja maanantaina pääsee vauhtiin sen osalta.

Keskimmäisen huoneesta. Tuohon oviaukon ylle tulee kiinteä parvi
jota varten ollaan seinään valettu lisätukea betonin muodossa.

Vanhimmaisen huoneesta.

Ja nuorimmaisen huoneesta.

Aulasta lasten huoneille päin. Oikealle jää pieni leikkitila.

Portaikon seinustat työn alla. Vasemmalla näkyy 100mm harkkoa ja oikealla 120mm harkkoa.

Muurattuna. Takana näkyvät kaksi seinää nousevat ylös asti ja etualalla käytävän vierellä ns. puoliseinä/kaide. Sinne laitetaan raudalla ja
betonilla kiinnitys lattiaan (lattialämmitysputket eivät kulje alla) ja myöhemmin sitten koko kaiteen korkeudelta sopivalla jaolla
laitetaan vahvistukseksi rautaa ja betonia. Eipähän vahingossakaan heilu paikaltaan ;)

perjantai 11. joulukuuta 2015

Parveke tältä erää valmis

Niin se taas on vaan melkein viikko vierähtänyt. Raksalla kyllä tapahtuu päivittäin edistymistä, mutta kaiken kiireen keskellä yleensä unohtuu päivänvalon aikaan hoitaa valokuvaaminen ja sitten vähän jää kirjoittelukin vähemmälle.

Kuten otsikkokin jo toteaa, niin parveke on tältä erää valmis. Tokihan sieltä puuttuu vielä lattialaudoitus sekä portaat pihalle, mutta ne ovat molemmat sitten lähempänä muuttoa tapahtuvia asioita tai jopa muuton jälkeisiä, kevään kauraa.




Nyt olisi kattokin laudoitettu partsilla.

Päädyimme laudoittamaan myös ison liimapuupalkin kun se jotenkin tuntui sopivan paremmin niin.

Toisesta vinkkelistä. Kulkuluukku yläpohjaan katoaa aika kivasti näkyvistä.

Luukku työnnettynä sivuun.

Sama sitten ylhäältä päin.


Sisälläkin on tapahtunut edistymistä väliseinien osalta. Nyt on lasten makkareiden väliseinät päässeet jo ylityspalkkikorkeuteen ja eilen saatiin raudoitettua ja valettua palkit. Nyt saa kuivua jokusen päivän ja sitten pääsee jatkamaan pari riviä vielä ylemmäs. Viimeiset harkot sitten muurataan vasta IV-putkien asennuksen jälkeen.

Tämä pölyinen kuva jäi ainoaksi sisältä. Kännykän akku päätti ruveta levolle ja kuvaaminen jäi kesken.
Seinään on tarkoitus tuonne ylös jättää ns. sisäikkuna jotta olkkarin puolelta lasten leikkitilaan menee
luonnonvaloa edes vähän. Aukko meni vaan hieman liian korkealle kun huomio alaslaskut joten
pikkuisen tulee rälläkälle hommia.

Tänään työn alle otettiin portaikon ympärystä. Purettiin siitä niin kaiteet kuin kaikki muotit ja tuetkin. Hieman oli muutamassa kohtaa lattiavalun tuet ollut liian ulkona joten maksimissaan puolentoista sentin pykälä oli jäänyt parille sivulle. Sitä sitten tänään työstettiin pois ja saatiinkin tasoerot kuriin ja valmius portaikon ympäristön seinien/kaiteen muuraukselle. Huomenna sen kimppuun. Ei kuvia.

Tänään puolen päivän tienoilla paikalle pyyhälsi myös Etelä-Suomen Kouru- ja Kattoturvan kundit parin auton ja henkilönostimen kera. Mukana oli sadevesikourut ja -rännit sekä ikkunapellit. Tänään saivat tehtyä ja asennettua talon etupuolen rännit sekä olkkarin ikkunoiden pellit. Huomenna sitten tulevat jatkamaan.

Olkkarin ikkunoissa pellit paikallaan ja talon etupuolella jo kourut paikallaan.

Sama vähän lähempää. Hyvin ne hämärässä kourut häviää näkyvistä.

Ja vielä hieman lähempää.