lauantai 5. joulukuuta 2015

Kattolautoja ja väliseiniä

Edelleenkin kelit ovat suosineet ulkosalla touhuamista. Toki välillä on tuullut ja tihuttanut, mutta lämpötilat ovat melko poikkeuksellisesti pysyneet selkeästi plussalla ja hommia on ollut ihan hyvä jatkaa ulkona. Kelin puolesta pahimpina päivinä tai kun itse olen ollut poissa, on timpuri saanut edettyä yläkerran väliseinienkin kanssa. Väliseiniä ollaan ihan vaan omaksi iloksi (ja toivottavasti myöhempää hyödyttäen) myös mm. ovenpielistä valettu betonilla. On varmasti huomattavasti helpompi kiinnittää kunnolla ovenkarmit kun siellä on tavaraa mihin kunnolla jumahtaa ruuvit ja tulpat kiinni. Myös yhden makkarin seiniin ollaan sopivalla jaolla kaadettu betonia sisälle vahvistukseksi tuleville parven kiinnityksille. Pientä lisä-askaretta omasta päästämme mutta ehkä siitä on hyötyä...

Väliseiniä toisessa päässä taloa. Tuossa suunnassa siis lasten makkarit ja leikkitila.

Keittiöstä käsin kuvaa. Vasemmalle jää portaikko, suoraan edessä lasten makkarit ja leikkitila ja oikealla olkkari.

Olkkarissa päätin että teemme yhdellä seinällä vain tämän verran muurattuna (1300mm jotta ylös mahtuu noin 1200-1250mm kiinteä parvi). Loppu tehdään kevytrakenteisena jotta aikanaan sen osan voi purkaa halutessaan ja saa laajennettua olkkaria tuohon yhteen makkariin. Tulkoot siitä sitten vaikka kirjastonurkkaus jos siltä tuntuu...




Jokunen päivä sitten saatiin saunarakennuksen terassin katto ja päätykolmiot valmiiksi. Enää puuttuisi räystäslaudat aivan katon etureunasta. Pari päivää työn alla on ollut parvekkeen kattolaudoitus joka nyt tänään sitten keskeytyi siihen että laudat loppuivat. On se kumma kuinka vaikeaa tuntuu olevan materiaalien riittävä tilaaminen. Haluaisi välttää liian ylimäärän tilaamista (ja rahan tuhlaamista) ja sitten yleensä jääkin vajaaksi. Nyt sitten maanantaina hakemaan 22kpl pohjamaalattua lautaa ja pitäisi kertaalleen saada autotallissa maalattuakin ne. Onneksi työt eivät hevillä lopu joten maalin kuivumista odotellessa löytyy kyllä muita hommia joita edistää.
Saunalla kattolaudoitusta.

Sama vähän lähempää. Etuosasta tosiaan vielä räystäslaudat uupuvat.


Sama toisessa päässä. Siellä ylhäällä näkyy luukku josta sähköputket
sisälle sekä katoksen etuosaan

Siellä putkenpäät. Näkyy myös luukku joka kun tulee paikalleen jolloin koko kohtaa ei juuri edes huomaa.



Parvekkeella päästiin näin pitkälle kunnes lauta loppui.

Jouluvalotkin saatu paikalleen. En edes ollut ensimmäinen kujalla valoja laittanut.. vaikka ehkä vähän yritinkin. :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti