keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Alakerran valtaistuinsali

Tähän mennessä talolla on ollut käyttövalmiina jokusen viikon yksi kylppäri yläkerrassa. Se on kuitenkin melko vähän viisihenkiselle perheelle, joten työn alle päätyi alakerran vessa. Homma alkoi jo jokin aika sitten lattian tasoituksella ja vedeneristyksellä ja nyt olen sitä viime päivät jatkanut.

Alunperin oli tarkoitus alakerran vessaankin laittaa takaseinälle kotelo ja sinne seinävessa, mutta kun mulla sattui olemaan yksi ylimääräinen normaalivessa, niin päätin tässä kohtaa säästää ja laittaa sen käyttöön. Hieman asiassa mietitytti se, että aikoinaan sain Wienerbergeriltä talonäytöstä palkkioksi tiililaattoja jotka olin siis ajatellut siihen kotelon päälle ja tietenkin sen mukaan silloin määränkin mitannut. Tiililaattojen riittävyys oli siis kysymysmerkki, mutta yritin ynnäillä niiden määrää ja tulin tulokseen että pitäisi riittää...

Laatoitushommia


Vedeneristyksen jälkeen rupesin taiteilemaan paikalleen 10x10 lattialaattoja. Niitäkin joskus onnistuin torin kautta ostamaan yli 30m2 halvalla niin edelleen jatkoin samoilla laatoilla. Samaa laattaahan on jo kuraeteisessä ja yläkerrankin kylppärissä. Muuten ihan hyvää mattamustaa laattaa, mutta kun ne on yksittäiskappaleita niin vähän työläämpiä asentaa verrattuna semmoisiin arkkeihin. Homma kuitenkin laattajaon mietinnän jälkeen lähti rullaamaan ihan hyvin ja yhdessä illassa sain viemäreiden ympärystää lukuunottamatta lattian reunanostoineen valmiksi. Seuraavana päivänä sitten jatkoin viemäreiden kohtien askartelulla sekä allaskaapin taakse tulevalla seinälaatalla. Näitäkin laattoja on kuraeteisessä käytössä ja nyt ylimääräiset meni tänne.

Laatoitusta.





Kyllä ne melko suoraan taitaa mennä.

Seinälle laattoja. Päätin lopulta nostaa laatan jopa 180cm korkeudelle kun ajattelin että siihen
tulee kuitenkin myös peili, niin helpompi kiinnittää samalle tasolle.


Laatoitushommien kuivuttua edessä oli saumaaminen. Aloitin seinän osalta valkoisella saumalaastilla ja siitä sitten sen valmistuttua siirryin lattian pariin ja ah, niin ihanan mustan saumalaastin kimppuun. Se on kyllä ikävän sotkuista tavaraa mutta nyt sentään jo oli vähän ennakko-odotuksia sen suhteen kun aiemminkin on sen kanssa touhunnut joten päädyin saumaamaan ensin puolet lattiasta jonka jälkeen putsasin sen alueen. Sitten jatkoin edelleen toisen puoliskon ja jälleen pesu. Oli huomattavasti helpompaa näin kuin se mitä aiemmin on jo kokeiltu eli liian kuivaksi päästäminen ja jynssäys.

Seinä saumattu.

Lattiakin saumattu ja jo pariin kertan pesty.
Laatoituksen jälkeen sitten maalasin näkyviin jäävät seinät Tikkurilan luja -maalilla joka on sävytetty samalla harmaalla kuin muutkin tilat meillä.


Tiililaattojen asennus


Tosiaan kuten jo mainitsin, Wienerbergeriltä sain jo viime kesänä muutaman laatikollisen Rustica Oud Leerne -sisustustiiltä vessan koristeeksi. Silloin jo näin sieluni silmin sellaista hieman rouheaa tiilipintaa kellarin vessassa. Sellaista vähän äijä-juttua... Onhan meillä kuitenkin tiilitalo eikä tiilen tiiltä näkyvissä missään.

Homma lähti sillä käyntiin että katselin asennusohjeet laatoille:

Sen jälkeen hankin hieman työkaluja sekä saumoihin 12mm paksua köyttä ja eikun kokeilemaan. Ensimmäinen rivi lähti näppärästi seinälle nostetun lattialaatan päältä joten en käyttänyt siellä mitään puulistaa. Siitä sitten ylöspäin rivi kerrallaan. Saneerauslaastia laitoin suurinpiirtein kahden rivin verran aina per kerta seinälle, ettei kerkeä nahkoittumaan. Jos olisi ollut leveämpi seinä, niin olisin varmaan vetänyt vain yhdelle riville tarvittavan määrän. Jotenkin pidin tätä hommaa itseasiassa aika mukavana. Sai keskittyä täysin siihen mitä teki ja pää tyhjeni muista asioista.

Ensimmäisenä iltana tein noin puolet seinästä. Stoppi tuli oikeastaan siinä vaiheessa kun köydestä loppui pituus. Ajattelin että jätän sein seinän alapuoliskon kuivumaan seuraavaa päivää varten ja sitten vasta nappaan köyden sitten yläosaa varten käyttöön. Toisena päivänä sitten jatkoin homman loppuun saakka.

Ensimmäisen illan hommia.


Toisena iltana loppuun.

Saumauksen aloitin muistaakseni noin vuorokauden päästä siitä kun olin saanut jälkimmäisen puoliskon valmiiksi. Saumaus ei ollut aivan yhtä mukavaa kuin itse tiilien latominen, mutta kun rupesi tulemaan tuntumaa hommaan niin sekin alkoi etenemään. Kunnes sitten seinä loppui kesken... Videosta poiketen mulla ei ollut pystysaumoihin tuollaista metallireunallista lastaa tai mikä lie, mutta kekkasin käyttää työmiehen polvisuojaa. Laastit siihen päälle vaan ja sitten puristaa toisesta reunasta sen kasaan jolloin pystysaumaraudalla oli aika näppärä tunkea laastit pystysaumoihin.

Saumauksessa meni aikaa ehkä joku parisen tuntia ja niihin käytin tavallista muurauslaastia. Noin 30-40min saumauksen jälkeen kävin sitten puukalikalla saumat läpi ja hieroin ne sellaisiksi "rustiikkisemman" näköisiksi. Lopuksi vielä harjasin pahimmat knöölit pois. Seuraavana päivänä vielä harjaus ja saumojen kostutusta sumupullolla.



Saumaus tehtynä.

Saumat karhennettu puukalikalla.

Köyhän miehen pystysauma-apuväline: polvisyndi.

Leikkaamiseen yritin eka vanhaa kirvestä, jolla kopauttaa. Ei toimi... lopulta päädyin ulkona leikkaamaan rälläkällä ja sitten rouhin leikkauspinnan laattapihdeillä käsinlyödyn näköiseksi. Toimi hyvin.
Aika hyvä siitä tuli.

Tyytyväinen raksaaja.



Lopputulokseen voisin väittää olevani hyvin tyytyväinen! Riittikö tiilet? No kuten kuvista näkyy, niin kyllä riitti. Itseasiassa jäi jopa 15 tiiltä ylikin. Eli aika reilusti aikanaan Wienerbergeriltä toimittivat. Hyvä niin.

Vessan kalustusta


Ennen kalustusta askartelin ylijäämäpaneeleista katon paikalleen ja löytyipä vielä kattolistatkin autotallin kätköistä. Sitten vielä led-paneeli ja IV-poistoventtiili paikalleen ja reiän poraus liiketunnistimen piuhalle.

Allaskaapin hankinta tuotti päänvaivaa pitkään. Ostin jo kauan sitten 800mm leveän altaan kun halvalla sain ja siihen ei tuntunut löytyvän sopivan syvyistä (450mm) allaskaappia sopuhintaan. Lopulta päädyin sitten hankkimaan Ikeasta kahdella laatikolla olevan Godmorgon allaskaapin (130€) mutta se on 47cm syvä. Siitä siis piti askarrella kaksi senttiä pois päätyseinämistä. Noh, Ikean tyyliin siellähän oli sitten liuta valmiiksi porattuja reikiä joten nekin sitten siirsin kaksi senttiä ja porasin uudet. Lopulta siitä tuli aika hyvä ja allas sopi päälle kuin olisi siihen vartavasten tehty.

Ikea-kalusteeseen ilmestynyt tuplareiät.

Allaskaappi ja allas paikallaan. Peilikin löytyi Ikeasta.


Tänään sitten vessa saatiin käyttökuntoon. Eilen kävin hakemassa siihen hanan valmiiksi ja tänään se ja pönttö löysivät paikkansa. Muutenkin oli kohtalaisen suuri päivä kun lisäksi saatiin koko alakertaan vesijakotukkiin vesi kiertämään ja täten myös kuraeteisen että kodinhoitohuoneen vesipisteet avautuivat käyttöön. Mutta siitä lisää sitten myöhemmin.

Vessa on pientä viilausta vaille valmis nyt. Huomenna vähän silikonia laattojen reunoihin, bideen teline seinään, vessapaperiteline paikalleen... sitten enää jää oikeastaan oven listojen askartelu, mutta se saa odottaa hetken. Listat loppuivat eteisen puolelle.

Pönttö ja kalusteet paikallaan.

Talon toinen vessa joka toimii!

Sehän sopi siihen aika hyvin. Ei paha hinta allaskalusteelle kun sai sen yhteensä 180 eurolla
(plus hana ja vesilukko)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti