tiistai 11. lokakuuta 2016

Puuduttava aherrus ja aikataulupaine

Nyt voi kyllä jo sanoa, että pitkä tauko kirjoituksissa tulee pitkälti sen takia ettei vaan ole jaksanut kirjoittaa pitkien päivien päätteeksi. Siksi päivitettävää onkin kertynyt kasoiksi asti. Päivä päivältä tuntuu pitenevän työpäivät raksalla. Kaikki vapaa-aika kuluu siellä... edelleenkin. Työpäivät ovat noin yhdeksästä 19-20 asti, enemmän tai vähemmän tehokkaalla työtahdilla. Raksaprojekti on ollut hyvinkin mielenkiintoinen ja pitkään myös mielekäs homma, mutta nyt on jo useamman kuukauden ollut pelkkää pakkopullaa. Se on varmaan se kun pitäisi oikeasti saada se kämppä muuttokuntoon. Jokainen tehty asia kuitenkin edesauttaa sitä, joten hammasta purren vaan.

Yläkerran kylppäri


Yläkerran kylpyhuone on edistynyt käyttökuntoon saakka viime kirjoituksesta. Sain talkoo-apuja kotelon laatoitukseen ja se menikin sukkelasti kun toinen leikkasi ja toinen laatoitti. Sen jälkeen sitten edessä olikin allaskaapin ja peilin asennus, vesikalusteet sekä suihkuseinämä. Mutta aherrus tuotti tulosta ja nyt meillä on toimiva vesivessa sekä suihkumahdollisuus. Jälleen yksi tärkeä etappi kohti muuttokuntoa!

Kotelo laatoitettu.

Bauhaussista hain päälle tammilevyn ja vedin pintaan useamman kerroksen valkoöljyä.

Kylppärikalusteita. Alkaa hahmottumaan.

Toisesta vinkkelistä.

Romppeet paikallaan ja toimiva suihku!

Pyyhkeetkin jo riippumassa. Vielä puuttuu sähköt sekä tuo pyykkikuilun luukku. Saas nähdä
minkälaisen ratkaisun siihen lopulta askartelee. Ja milloin.


Keittiö


Kodinkoneiden asennus eteni kohtalaisen rivakasti keittiössä kun saimme tarvittavat pistorasiat paikalleen. Sen jälkeen olikin vuorossa vuotokaukaloiden asennus sekä sokkeleiden ja jalkalistojen kiinnitys. Nyt kaikki ovatkin paikallaan ja keittiö muuten käyttövalmis, paitsi sähköt vielä odottaa hetken kytkemistään. Kokkausmahdollisuus muuttoa varten, check!

Viinikaappi paikallaan.


Sokkeli, tuuletusritilät jääkaapille ja pakastimelle sekä pienet raot mahdollisille valumavesille. Olen hyvin tyytyväinen noihin! Tuli aika siistit ja huomaamattomat.

Mikro askarreltu paikalleen koteloon. Tässä näkyy myös hyvin tuo keskuspölynimurin venyvä letku tuolla alapuolella.

Mikro, uuni ja kahvikeskus. Kaffea odotellessa...

Lamppujakin paikallaan saarekkeen yllä. Vaimon idea. Virkkasi siihen päälle mustasta langasta
hupun. Niistä tuli aika makeet.


Koteloita


Iltapuhteena otin myös askartelulistalle alakerran sekä yläkerran lattialämmitysjakotukeille kotelot. Alakerrassa portaiden alle päätin askarrella sen ylimääräisistä melamiinilevyistä ja laitoin siihen metallisen luukun käyttöä helpottamaan. Yläkertaan sitten ei ollut enää melamiinilevyjä, joten sen tein yläkerran aulan kaappiin sitten kyprokista ja tasoittamalla sekä maalaamalla. Siitä tuli aika hyvä.

Portaiden alla kotelo. Sielläkin vuotoaukot alaosassa.

Ja piilosta löytyy jakotukki.

Yläkerran kotelo ja jälleen vuotomahdollisuus näkyviin.


Yläkerran aulan kaappiin kotelon lisäksi tuli askarreltua paikalleen vaimon ikeassa suunnittelemat ja hankkimat romppeet. Alkaa vaikuttamaan melko käytännölliseltä tämäkin kaappi.

Koteloon tein lisätukea runkoon ja tämä taas vaimon käytännöllinen idea. Näihin koukkuihin (puuilosta) tulee isot kassit roikkumaan avoinna sekä tyhjille pulloille ja tölkeille että kartongille. Siitä ne saa sitten kauppaan tai liikkeelle lähtiessä näppärästi mukaansa ja pois nurkista.

Rompetta Ikeasta. Nyt on säilytystilaa tuollakin.

Toiselle puolen lisää hyllyjä sekä yläkerran keskuspölynimurin letku.


Kellarin varasto


Päivänä eräänä tuntui, että viimeistelynäprääminen saa riittää. Päätin ruveta RAKSAAMAAN taas isompia juttuja. Työn alle päätyi kellarissa varaston kevyt väliseinä ja pieni alaslasku siihen viereen. Näin tämä väliseinä nyt erottaa sitten lopulta oikeasti varastoksi jäävän alueen sekä toisen, isomman tilan johon aikanaan sitten tulee lapsille riehumistila. Siitä sitten lisää jahka joskus sen aika oikeasti on. Tila sitten sen jälkeen voi tulevaisuudessa muuntautua vaikka kotiteatteriksi tai miksi vaan haluaakaan sen rempata.

Seinärunkoa. Varasto jää vasemmalle.

Riehumistilan/tulevan kotiteatterin puoli. Varuiksi vedin jo rasiat paikalleen takakaiuttimia varten.

Levytetty piiloon ja vasemmalla näkyy alaslasku sekä luukku sähköille.

Autotallin suunnasta näkymää.


Päätin myös samassa tilassa tuhlata viimeisen autotallista löytyneen MP75 -tasoitesäkin ja tasoitin ja verkotin autotallissa yhden nurkan johon pitäisi jossain vaiheessa saada keskuspölynimuri paikalleen. Kun tasoitetta vähän jäi yli niin sutaisinpa loput sitten siihen varaston ja eteisen väliseen tilaan.

Tuohon nurkkaan tulee vasemmalle ylös keskuspölynimuri ja nurkasta oikealle autotallin
vesipiste. Oven pielessä on yksi sähkörasia, mutta on vähän liian lähellä vesipistettä että
taidanpa suosiolla vetästä sen vaan umpeen tasoitteella. Toisella puolen ovea on lisää rasioita.

Tasoitetta tälläkin puolen ja ovet paikallaan. Eipä enää kaikki pöly tältä puolen mene asuintiloihin.


Muuta pientä


Sekä alakerrassa että yläkerrassa paikalleen seinille on ilmestynyt niin tauluja, kelloja kuin muutakin rompetta. Kaikki nämä osaltaan tuovat jo nyt pikkuisen koti-fiilistä rakentamisen keskelle. Pientä toivoa, että ehkä täällä kohta oikeasti asutaan.

Tyttären huoneessa peili paikallaan.

Yläkerran aulassa taulua pukkaa.

Lasten leikkitilaa koristeltu

Tyttären huoneessa laatikoita seinällä ja joku sarvipää tullut seinän läpi.

Kodinhoitohuoneen ilmoitustaulu.

Kodinhoitohuoneen inspiraatioseinä.

Keskimmäisen vekaran huoneessa vähän Disney-teemaa ja pimennysverho paikallaan.

Eteisessä taulua seinällä ja ovi kiinni autotallin/varaston suuntaan.

Vaimon projekti eteiseen. Avaintaulu joka tulee lipaston päälle. Pikkuvessan ovi paikallaan.

Eteinenkin hahmottuu.

Nyt aletaan olemaan jo oleellisen äärellä. Telkkariteline paikallaan! Enää puuttuu rahat uuteen
töllöön... kai se vanha vielä tuohon menee kunnes lakkaa köyhtymästä.

...ja viimeisenä mutta ah, niin merkittävänä: sähköä!


Hieman tälläkin saralla päästiin edistymään tässä lähipäivinä. Meillä on yläkerrassa valoa! Siitä on hyvä jatkaa.

Eteisessä valoa! Hyvin tuo värit luonnollisessa sävyssään esille tuo puhtaan valkea sävy.

Olkkarin puolelta katsottuna lasten leikkitilassakin valoa.

Leikkitilasta eteiseen.


Hyvin paneeli asettuu tuohon rimakattoonkin. Näitä paneeleita olisi ylimääräisenä myynnissä jos joku on kiinnostunut....

Valoa myös saarekkeen päällä. Kokeilulamppuna hyvinkin kellertävä sävy, mutta kivasti tulee
virkattu päällinen näkyviin.



torstai 8. syyskuuta 2016

Viimeistelykiireitä

Huh! Taas vierähtänyt tovi kirjoittelusta. Päivät on melko pitkiä aina kun työmaalla vaan tulee oltua ja sen lisäksi aika paljon omat työtkin nyt vieneet arvokasta raksa-aikaa. Vaan kaipa nekin on syytä hoitaa jos meinaa joskus talon pois maksella...

Edellisestä päivityksestä onkin tapahtunut kaikenlaista. Välillä tuntuu että tuhraantuu aikaa vaikka mihin näpräämiseen eikä edistystä tapahtu ollenkaan. Mutta sitten kun tarkemmin ajattelee, niin vaikka kyseinen näprääminen ei suoranaisesti vaikutakaan muuttolupaan niin kyllä se kuitenkin vaikuttaa talon VALMISTUMISEEN. Joten eiköhän näprätä vaan.

Yläkerran kylppäri


Tällä katon paneeleiden jälkeen kävin hakemassa lähirautakaupasta paneeleihin sopivaa kattolistaa ja sain asennettua nekin. Sen jälkeen työn alle pääsi Led-paneeleiden asennus. Kylppärin osalta seuraava suurempi homma olikin sitten seinävessan telineen asentaminen ja sen kytkeminen viemäriin sekä veteen. Siihen onneksi sain apuja kun en aiemmin ollut semmoista tehnyt. Telineen päädyttyä tiukasti kiinni paikalleen pääsinkin (jälleen ensimmäista kertaa) askartelemaan koteloa märkätilalevyistä. Geberitin teline-pakkauksessa ei ollut viemäri yms. rei'ille mitään valmista sapluunaa joten tein sellaisen pahvista. Sen kanssa oli loppupeleissä aika helppo sitten siirtää reikien kohdat levylle.

Listat paikallaan ja eka paneelikin.

Vessan runko.

Kotelo valmiina. Pitäisi vaan laatoittaa.


Kylppäri ei ole kotelon jälkeen hirmuisesti edennyt. Eilen sain sentään nikkaroitua oviaukon listat paikalleen. Sekään ei ollut ihan pikku näpertely kun karmi on noin pari kolme senttiä kapeampi kuin seinä laattoineen. Mutta ihan hyvä siitä tuli. Eipähän ole ainakaan ihan standardiversio. Seuraavaksi olisikin sitten tarkoitus viikonlopun aikana saada kph mahdollisimman pitkälle kohti käyttökuntoa. Eli kotelon laatoitus, kalusteiden asennukset ynnä muut edessä.

Listaa listan päälle ja sotkuinen aula.


Keittiö


Kodinhoitohuoneen päästessä vähän edelle, tuli mieleen että hieman voin keittiötäkin kirittää. Nimittäin en ollutkaan aiemmin ajatellut, että jääkaapin, pakastimen sekä astianpesukoneenhan voi asentaa jo paikalleen kun pistorasiat ovat eri kaapeissa kuin koneet. Tästä älynväläyksestä toivuttuani työn alle menikin sitten kylmäkoneet. Aivan mutkattomasti se ei mennyt ja seuraavan kerran menisi huomattavasti nopeampaa, mutta lopulta sain kuin sainkin koneet paikalleen ja ovet niihin kiinni.

Jääkaapin ovi paikallaan. Terävä lukija saattaa huomata että pakastin on paikallaan mutta ovi
ei. Ovea taas on aika haastava saada saranoineen kiinnitettyä jos pakastin on paikallaan... Onnea
on tehdä näitäkin asioita ekaa kertaa niin saa tehdä kahteen kertaan.

Mutta lopulta ovet paikallaan molemmissa.

Ja toimii!


Astianpesukoneen kanssa tuli hieman enemmän hiki kun onnistuin ruuvaamaan edessä olevasta säätöruuvista toista takajalkaa hieman liian korkealle ja se jäi kanittamaan tasoon kiinni. Siinä sitten tietty tuli sen verran vääntöä että eihän se enää takaisin päin pyörinyt joten jouduin avaamaan muutaman tason kiinnitysruuvin jotta sain koneen uudelleen pois ja sitten manuaalisesti koneen alta sen takajalan alemmas. Lopulta kuitenkin onnistuin ja ovikin löysi tiensä paikalleen. Nyt meillä on jo kolme kodinkonetta paikallaan! Loput sitten seuraavat perässä heti kun saadaan pistorasiat paikalleen.


Astianpesukonekin löytänyt paikkansa hikoilun jälkeen.

Ja ovikin jopa toimii!

Portaikko


Betoniportaiden pinnoitusta mietimme moneen kertaan ja lopulta meille molemmille aika vahvasti jämähti päähän ajatus niiden pinnoittamisesta nestemäisellä kangastapetilla. Toisin kuin meidän yläkerran parissa seinässä, tähän vedettiin alle portaat valkoiseksi värjäävä primeri, massaan itsessään sekoitettiin litratolkulla liimaa ja lopulta pintaan tuli sitten lakka joka vetää pinnoituksen kestäväksi. Vaimon kanssa yhdessä aherrettiin alkuun ja sitten jouduin siirtymään takavasemmalle töiden pariin. Oman reissuni aikana rouva sitten sai homman tehtyä loppuun. Kuivuminen vei kuivurista huolimatta todella monta päivää ja kuivumisen päätteeksi huomattiin että aivan 100% tyytyväinen ei pintaan voinut olla sillä liiman kyllästämä massa ei ihan niin hyvin levinnyt kuin perustavara. Muutamassa paikassa vähän jäi kuultamaan valkoista sieltä pohjalta mutta tänään päätimme että ei kyllä ruveta enää paikkailemaan kun ei ole täyttä varmuutta miten kuivunut liimamassa tykkäisi uudelleen kastelusta ja uudesta massasta päällä. Eli kuten yleensä kaikki mitä rakennan, se ei ole täydellinen mutta riittävän hyvä. Olen kuitenkin tyytyväinen pinnoitteeseen sillä siitä tuli tosi magee! Ei liukas jalalle ja sen lisäksi teki kylmistä betoniportaista lämpimämmän tuntuiset. Ja voisi kuvitella että kangasmassa myös edesauttaa akustiikkaa osaltaan.


Portaikossa primeri. Muuttui heti valkoisemmaksi.

Toisesta suunnasta.

Päällystyshommat aloitettu.

Homma edennyt jo tasanteelle saakka.

Yläportaan pohjakin saanut pinnoitteen. Työ asento kuulemma oli erityisen nautinnollinen...

Nyt on päällystetty.

...ja mielestäni kivan näköinen.

Tänään vedin tuohon alaosaan lakan pintaan. Ylempi osa on jo lakattu eli muuttu enemmän
harmahtavaksi. Lakka itsessään oli valkoisen geelin näköistä mutta kuivuessaan muuttuu
kirkkaaksi.

Toinen näkökulma.

Parveke


Päätettiin ottaa parveke työn alle myös tässä vaiheessa. Sieltähän puuttui enää lattia. Vaimo kun lupasi kustantaa lattialaudat sinne niin ei enää ollut muuta kuin materiaalin päättäminen. Lopulta mietinnässä oli enää 145mm leveä ruskea painekyllästetty ja 145mm leveä lehtikuusi. Hintaeroa kyseisille materiaaleille tontille toimitettuna parvekkeen osalta ei loppujen lopuksi jäänyt kuin alle 150€ joten päädyimme lehtikuuseen. Raksakimpassa oli muutama suositus Ollin Metsän Suomalaisesta lehtikuusesta ja kun hinta oli järkevä ja toimitus nopea niin pistettiin tilaten. Tilasin 44kpl 4600mm pitkiä lautoja ja he pistivät vielä takuuksi muutaman ylimääräisen. Hienoa palvelua!

Aloitin homman vetäisemällä rimakatosta ylijäänyttä mustaa suodatinkangasta runkoon kiinni. Miksikö? Pääasiassa kahdesta syystä... Mua on aina ärsyttänyt suunnattomasti jos terassin alle menee jokin amppariyhdyskunta rakentelemaan tönöjään ja sitten pirulaiset pörräävät jostain terassinraoista häiritsemään. Nyt eivät tule raoista, vaan kulkekoon sitten reunoilta suoraan ulkoilmaan. Toisaalta ajattelin, että helpottaa ehkä rungon alla olevan bitumivedeneristyksen puhtaanapitoa jos kaikki roska jää terassinrakoihin eikä mene sinne alle. Voi vaan imuroida pois.

Siitä se sitten lähti laudoitus suodatinkankaan päälle ja ei siinä hirmu kauan yksin mennyt. Torstaina 1.9. tuli kuorma pihalle ja perjantaina alkuillasta meni viimeinen lauta paikalleen. Ja mielestäni tuli kyllä tosi kiva. Suurensi jotenkin partsia entisestään. Tuli heti mieleen että pitäisi varmaan tuoda terassikalusteet paikalle... ja grilli... ja pari olutta... ja sitten ei töistä enää mitään tulisikaan kun vaan istuisi siellä. :)

Kangas paikallaan ja akrobaattina sai hyppiä runkopuiden päällä ettei venytä tai revi kangasta.

Ensimmäiset laudat paikallaan.

Muutaman kanssa jo edennyt. Kokonaisilla pätkillä mentiin, sauman tein talon kulman kohtaan.

Ihan kivan näköistä alkaa olemaan.

Leveän laudan etuja. Yhdelläkin laudalla homma etenee niin että tekiessäkin huomaa.

Loppu häämöttää!

Täälläkin takaseinä lähenee.

Ja valmista!

Kyllä tuohon pöytä mahtuu istujineen.

Tuolta keittiölle...

Ja keittiöltä partsin suuntaan.

Tyytyväinen on hän.


Eteinen/kuraeteinen


Eteisen alueella myös pientä fiilaamista tapahtunut. Tänään sain apuja vesipostin kiinnittämisessä jonka jälkeen sainkin laitettua eteisen penkin paikalleen. Sitten pääsikin asentamaan keskuspölynimurin rikkaluukun paikalleen sokkelin kera. Siitäkin tuli aika siisti.

Vesiposti oven pielessä.

Sokkeli paikallaan ja rikkaluukku siististi keskellä.

Siinä se on. Toivottavasti toimii :)


Eilen työn alla oli vaimon hankkimat romppeet kuraeteisen käyttökuntoon saattamiseksi. On kenkätelinettä, kausivaatteille säilytystilaa sekä hyllytilaa. Kyllä luulen että hyvin tulee toimimaan.

Vasemmalla kenkätelineet. Nurkkaan kausivaatteet säilytykseen.

Hyllyjen alle tulee vielä nykyisestä kämpästä koreja riviin. Allaskaappi on isohko mutta löytyi
torista halvalla. Viemäri ja vesiliitokset vielä vaiheessa.


Tulipas pitkä sepustus... toivottavasti seuraavan jaksaisi kirjoittaa aiemmin ja lyhyempänä. Ja toivottavasti muuttokin on jo silloin lähempänä konkretiaa.