tiistai 11. heinäkuuta 2017

Takauma 2 -Pihatyöt jatkuvat

Pihatyöt tosiaan jatkuivat kirjoittajan kuivasta kaudesta huolimatta. Tein muurikivistä hieman tarjouspyyntöjä ja vertailua netissä. Kyselin tarjousta Rudukselta ja lopulta omien mieltymysten myötä suuntasin tarmoni enemmän HB:n kiviin. Iso Vallikivi rupesi kiinnostamaan suuremman kokonsa puolesta ja HB:llä oli myös tarjolla enemmän erilaisia kansikivi/-levy vaihtoehtoja. HB kivistä tarjousta pyysin parista paikasta ja tein laskennan myös nettirautakauppojen sivuilla. Yhdessä niistä ainakin sattui olemaan ko. kivistä -20% kampanja. Lopulta voiton vei jälleen kerran Rautia V. Leino Karkkilasta. Heidän hintansa noin vajaan neljän tonnin hintaluokassaan oli nettirautakauppaakin useamman satasen edullisempi.

V.Leinon kuljetus toi kivet 18.5.

Taas on kivien muodossa askaretta.


Kivet tulivat pihalle 18.5. ja pakko myöntää että hieman HB:n tehtaalla oli ollut laiskanpulskea varastomies. Kuskin mukaan yleensä vajaat lavat on jo valmiiksi siellä lajiteltu tilauksen mukaisesti. Nyt tuli useissa lavoissa täydet tänne saakka ja jouduttiin itse sitten ottamaan lavasta tarvittava määrä. Tokihan tietty sitten siitä edes hitusen tuntipalkoille pääsi kun hinnasta lähti pois vajaalavaveloitus sekä muutaman lavan hinta, mutta sai siinä vähän ylimääräistä jumppaa harrastaa. Tilaukseen siis sisältyi HB:n isoja vallikiviä, niiden päälle pääasiassa leveää kansikiveä, sekä pariin paikkaan normaalia kansikiveä. Lisäksi myös tuli porraskiviä sekä paria erilaista nurmikonreunuskiveä.


Tasaushiekan päälle pari varvia kiviä ja kansikivi päälle.
Altaan reunaan hankittu pilarikataja. Pitäisi sietää aurinkoista paikkaa kohtalaisen hyvin.


Homman aloitin melkein heti kivien saapumisen jälkeen harjoittelemalla tontin etureunaan istutusaltaan. Tämä on vain tärytetylle sorapatjalle ladottu, matala allas joka tarvittaessa on mahdollisuus purkaa pois. Kyseisessä kohdassa nimittäin menee rasiteputkia pariin naapuriin eikä mitään kovin kiinteää kannata rakennella sille alueelle. Pakko kyllä myöntää että vaikka iso vallikivi on nopea latoa kokonsa puolesta niin on ne kyllä painaviakin! Yksi kivipari eli muurikivi + perhonen painaa yhteensä 41kg josta se perhonen ei varmasti paina yli kymmentä. Siispä kivelle jää painoa reilut 30kg/kappale. Tietää taas tehneensä.

Muurien anturan osalta otin vihdoin itseäni niskasta kiinni ja aloin nikkaroimaan. Otin Leinon kuljetukseen reilut 100m raakaponttilautaa anturaa varten ja ei se hommana kovin kivaa ollut. Aloitin tien vierestä isoimmasta ja alimmasta kohdasta eli roskakatoksen pohjasta. Siitä sitten jatkoin suoraan muurin anturalla ja pykälät oli tehtävä 20cm harppauksina kun kivikin on niin korkeaa. Pykäliä tuli ihan riittävästi ajotien noustessa niin paljon suhteessa kääntöpaikkaan, pohjat olisi voinut kaivaa syvemmällekin (mutta kun siellä on niin himpuran isoa louhetta, että meni hermot) ja hiki virtasi. Lopulta kuitenkin sain tehtyä.

Antura vaiheessaan ja jokunen pykälä jo valmiina.
 
Seuraavaksi työn alle pääsi nurmikonreunuskivien asennus etupihalle. Halusin rajata alueen selkeästi jotta olisi helpompi ajaa nurmikkoa. Reunuskivet asensin maakosteaan betoniin ja linjat oli about sinnepäin suoria. Parissa kohdassa pientä mutkaa havaittavissa mutta se oli vaan haastavan pohjan takia (isoja kiviä eikä jaksanut ruveta enää siinä vaiheessa kaivamaan niitä pois).

Reunakiviä.


Kun reunakivet oli paikallaan olikin sitten aika siirtonurmelle. Päädyin lopulta laittamaan siirtonurmea myös takapihalle jotta saisi senkin nopeasti valmiiksi. Yhteensä tilailin noin 125m2 siirtonurmea ja kilpailutuksen jälkeen valikoitui toimittajaksi Vihertyö Riihelä. Hinta oli edullisempi kuin odotin ja toimitus tuli juuri kuten oli sovittukin (iltapäiväksi oli tulossa talkooapuja, kuorma tuli noin klo 14). Asennuksesta ei aiempaa kokemusta ollut kenelläkään mutta hyvin se meni. Allekirjoittanut +1 apunainen asensivat ja kolme ukkoa kantoi. Sillä tavalla homma sujui vikkelään ja etupiha sekä takapiha olivat valmiina alle kolmessa tunnissa. Sitten talkoopitsan syöntiä ja muu porukka pääsi vapaaksi. Itse jäin vielä pihalle jyräämään nurtsin ja kastelemaan sen läpimäräksi.

Asenusta edeltävänä päivänä ei tarvinnut pahemmin kastella kun ukkoskuuro valkaisi rakeilla maan.

Nurmirullat saapuivat sovitusti.

Etupihalta aloitettiin mutta tässä takapiha valmiina. Nurmea jäi yli about 15m2 vaikka kuinka
yritin tarkasti mittailla ennen tilausta. Se sitten meni bonuksena tuonne kaukana näkyvän
kulman tienoille.

Talon pohjoispuolta. Omenapuukin selvisi hyvin rakentamisesta ja vielä hengissä.

Etupiha vihertää!

Kastelua, kastelua, kastelua... tontin etureunaankin istutettu pensaita. Angervoita kolmea eri sorttia.

Nurmi kukoistaa ja pihalle saatu kuorikettakin. Etualalle löytynyt oman tontin kiviä ja ruusuorapihlaja saanut kaverikseen kolme pensasmustikkaa. Tähän sitten hyvä päättää tämä kirjoitelma. Vielä ainakin yksi takauma tulossa ennen kuin ollaan ajantasalla.



tiistai 27. kesäkuuta 2017

Takauma - Pihatyöt

Eipä edellinen kirjoitus sitten ollut mikään tae tulevalle uudelle innolle. Jossain toisessakin blogissa oli hieman kirjoittaminen jäänyt pihatöiden jalkoihin ja siellä kerrattiin jo tapahtunutta kuukauden päähän taaksepäin... piti sitten tässäkin pistää paremmaksi (pahemmaksi?) ja täytyy aivonystyröitä vaivata jopa reilut kaksi kuukautta sitten tapahtuneilla asioilla. Eli pihatyöt saivat lähtölaukauksensa 24.4. ja pakko myöntää että hieman näin jälkikäteen katsellen oli piha melkoisen lohduton näky. Kahdessa eri kasassa 60m3 täytemaa-hiekkaa ja sen levitys oli ensinnä edessä.
Alkutilanne oli melkoisen lohduton. Maa-massoja siellä sun täällä.

Pihahommiin tuli vuokrattua Avant-kauhakuormaaja lopulta sitten neljäksi päiväksi. Hirmu vaikeaa oli arvioida kuinka kauan itselläni hommiin menisi mutta sain erään tuttavan kautta hänen toiminimeltään vuokrattua Avantin melko joustavin ehdoin kun ei vielä ihan sesonki ollut päällä. Sovittiin sitten alustavasti 3-5 päivää ja siihen väliin se osui. Ihan pystymetsästä urakkaan ei tarvinnut lähteä, sillä kävin jokunen päivä ennen vuokrausta koeajamassa ja harjoittelemassa tuttavan luona laitetta, eipä kulunut enää vuokra-ajan alettua ihmettelyyn aikaa. Hommia sai paiskia kyllä aika kovasti, sillä lopulta tuli levitettyä se aiemmin mainittu 60m3 hiekkaa, noin 35t sepeliä, 60m3 multaa ja vielä kaivettua vähän terassinpohjaa sekä parille muurinpätkällekin pohjia. Kelit töiden edetessä olivat vähintäänkin mielenkiintoiset... jopa saman päivän aikana saattoi paistaa aurinko, sataa räntää, vettä sekä rakeita. Mutta Avanti puksutti hyvin ja hommat etenivät.

Avanti ja ajoluiska takapiharallia varten.

Kelien puolesta pihatyöt sitten alkoivat oikein mainiosti...

Kasat hyvin pitkälti kadonneet.

Pihan tasausta. Hieman vielä tuossa ylimääräiset väliseinäharkot häiritsivät, mutta peukut Wienerbergerille sillä
ottivat takaisin ja hyvittivät vieläpä mukavasti pihabudjettia kasvattaen.


 Mullat tuli lopult tilattua HSY:ltä. Sitä on kehuttu paljon ravinteikkuutensa puolesta, tosin jokunen kommentti tullut myös nähtyä hienoisista hajuhaitoista. Meillä ei hajuja kyllä ainakaan oma nenäni erottanut ja hinta oli muutamaan muuhun tarjoajaan verrattuna ihan ok. Halpaahan tuo mullan hankkiminen ei ollut. Sain sovittua toimitukset peräkkäisille päiville (Avant-päivät 3 ja 4) jolloin ehdin tekemään tilaa seuraavaa kuormaa varten. Mullan ajo Avantilla oli paljon mukavampaa kuin hiekan. Tuntui, että sai enemmän aikaan kun niin paljon kevyempää tavaraa oli.

Rinne talon eteläpuolella. Tuosta tuli jokunen kymmenen (sata?) kertaa ajettua tavaraa talon taakse.

Takapihan täyttöjä. Tässä jo multaa reilu kerros.

Talon pohjoispuolta.

Etupihan multakaaos.

Alkaa multa levittymään.

Rinne saanut kasvillisuuttakin. Naapurista poistetut tuijat saivat uuden kodin tuosta ja
rinteeseen maanpeitteeksi Talviota anoppilasta.

Hiljalleen alkaa siistiytymään. Etupihan rinteeseen myös tuikattiin anopin Talvioita.

Piha alkaa tasoittumaan. Ehkä hitusen korkeampi siitä tuli kuin alunperin ajattelin mutta niinhän mä sen halusinkin.
Piha selkeästi eri tasolle kuin ajotie.


Mullan levitysten lisäksi tuli jo melko aikaisessa vaiheessa tilailtua kasvejakin. Joku voisi sanoa, että vähän jopa liiankin aikaisin, mutta jokunen puu haluttiin juurtumaan ja kasvamaan HETI eikä vasta myöhemmin. Tontin etureunaan tuli kolme Rusokirsikkaa ja talon etualalle pihan keskipisteeksi Sembramänty. Nämä haluttiin jo heti hieman isompina ja siinä onnistuttiin vaihtelevasti. Sembra oli kohtalaisen kokoinen (ja kallis) mutta rusokirsikat olisivat voineet olla kookkaampiakin. 

Piha tasoitettu, istutuksia tehty ja muurinpohjaa salaojitettu. Oikealla näkyvä puu/pensas joka myös jo hankittiin on Ruusuorapihlaja.

Hieman tulee anturan rakentamisesta kivaa kun jokunen pykälä tiedossa. Tähän kuvaan päätän tämän katsauksen.
Pihan etenemisestä seuraavassa sitten lisää... toivottavasti hitusen nopeammalla aikataululla.