Autotallin ajoluiska
Otsikon mukaisesti työn alle pääsi ajoluiska autotallin edustalle. Leveyttä sille tuli hieman ovea enemmän eli noin 5,5m ja syvyyttä noin metrin luokkaa. Aluksi ikivanhalla myllyllä aloitin sen mutta mylly kyykkäsi puolikkaan satsin jälkeen eikä enää pyörinyt. Siitä suutahtaneena sitten rankaisin itseäni jokusen tunnin ajan tekemällä laastinsekoittajalla ja parilla ämpärillä loput. Aikaavievää, likaista ja äärimmäisen rasittavaa, joten en suosittele. Lopulta sain sen kuitenkin valettua ja hukkasin sisälle lähes kaikki raudoitusverkot jota tontilla oli. Tulipa aika reilusti rautaa.
Piha ja istutukset
Otsikon voisi tiivistää ajatukseen: paljon multaa ja sitäkin enemmän lapioimista. Käsivoimin suurin osa muurien täytöistä ynnä muista tehty. Hissukseen myönnettäköön mutta kävipä kohtalaisen hyvästä hyötyliikunnasta. Kun multa sitten loppui niin lisää tuli tilattua Netraudasta ja suursäkit suoraan muurien taustan ylle ja pohja puhki. Kylläpä se tuntui helpolta! Melkein liiankin helpolta...
Lisää multaa suursäkeillä |
Hiljalleen alkaa olla täynnä. Putki tuossa keskellä on jatko maan alla olevan Herkules vesisäiliön putkelle. Siellä siis lepää 1600L säiliö sadevesille. |
Hieman jo istutuksia |
Tämä rinnekin sai kasveja. Kolmea erilaista angervoa aidaksi ja muuta pientä rinteeseen. |
Aita tulee marjakuusella. Sitä saa leikellä muotoon jahka kasvaa tuosta. |
Multa loppui ja odottaa lisää. |
Alkaa jo vihertää. |
Täytöt tehty ja tämä osa alkaa olla valmista. |
Takapihan nurkkaan siirrettiin vanha kompostori. Vierestä on talvella polteltu pressun alta oman tontin puita. Tarkoitus tänä kesänä saada se hökötys purettua ja siihen sitten puutarhakompostit. |
Roskakatosta. |
Katokseen hyötykäyttöön ylijäämätiiliä. |
Fillarikatostakin rakentuu. |
Viimeistelyä vaille valmista. |
Kattokin alkaa olemaan paikallaan. |
Master-bedroomin kylppäri
Yläkerran osalta ainoa keskeneräinen homma on pitkään ollut meidän makkarin yhteydessä oleva kylppäri. Lopulta vaimo sai aikaan muutoksen tässä sanomalla maagiset lauseet: "Kun ei kerta vielä ole saunaakaan, niin pitäisi saada tuo kylpyamme... minä maksan". Ja johan alkoi tapahtumaan!
Seinävessan mallailua ja korokevalua. |
Taakse vesierkat ja siihen sitten rakentuu telinettä. |
Litex-levyä oli vielä vähän ja loppu sitten lähirautakaupan tulppalevyllä. |
Vesierkkausta. |
Laattahommia. |
Lisää sitä itseään. |
Hiljalleen ylös asti. |
Kotelokin saa laattaa. |
Lattia valmistuu. |
Laatoitusten jälkeen katon vuoro. Suomen tervalepältä materiaalit ja pintaan vähän valkotammiöljyä |
Sitten paneelit kattoon. |
Aluksi piti laittaa listatkin mutta lähti menemään niin siististi ihan vahingossa että päädyin asennukseen ilman niitä. |
Katto valmistuu. |
Reunaan tuli valokouru ja sinne led-nauha. |
Kalustamista. |
Alkaa tulla hieman Spa-henkeä. |
Kylpyamme. On kuulemma ollut hyvä. |
Kalustaminen jatkuu. |
Tuli nikkaroitua vaimolle ipad-teline viinilasinpidikkeellä. :) |
Lähempää. |
Tammilevyä joka myös öljytty valkotammiöljyllä. |
Hyvät kuvat ja hyvältä näyttää! Ei muuta kuin tsemppiä vaan loppurutistukseen. Itsekin nyt yritän, jos vaikka tässä saisin lopputarkastuksen tässä kohta aikaiseksi...
VastaaPoista