tiistai 5. kesäkuuta 2012

Millainen talo mielessä? - Julkisivu



Kuten ehkä on käynyt ilmi, olemme ihastuneet ajatukseen tummasta tiilitalosta. Jännä juttu sinällään, että kun alunperin rupesimme miettimään talon rakentamista, niin himoitsimme rapattua taloa. Sitä mukaa kun sitten asioista otti selvää ja alkoi kovasti päätymään ajatukseen täystiilitalosta, niin rupesi kyseenalaistamaan rappauksen järkevyyden siinä rakenteessa. Toki olisi mahdollista muurata ulkokuori esimerkiksi edullisemmista kakkosluokan tiilistä ja vetää rappaus siihen päälle, mutta uskoisin että kuitenkin tulisi lisähintaa kun vertaa siihen että saisi suoraan valmista ulkopintaa.

Rupesin sitten netistä etsimään että millaisia tiiliä ylipäätään markkinoilla on. Vaimo suhtautui alkuun aika karsaasti tiilijulkisivuun, mutta sekin oli pääasiassa hieman vanhentuneen käsityksen ajattelun takia. Siis sen että tiiliä on vain punaista, valkoista ja keltaista. Kun sitten hieman alkoi avautumaan markkinoilla olevien vaihtoehtojen laajuus niin aloimme molemmat innostumaan.

Itseäni etenkin kiinnostaa tiilivuorauksen huoltovapaus. Ei tarvitse maalailla jokusen vuoden välein. Samalla ajatuksella olen harkinnut että jos mahdolliset keventävät puuverhoilut ja harjalaudoitukset ynnä muut laittaisi vinyylilaudalla. Ei tarvitsisi maalata, sen kuin vain pesisi jos näyttää sitä tarvitsevan.

Google sketchup -ohjelmaakin on jo tullut vähän harjoiteltua ja liitän tähän tekstiin myös jonkinlaisen piirustelun siitä mitä ehkä voisi olla tuo meidän haluama (no ainakin oma näkemykseni) talo. Ehkä tämäkin hieman tulee nopeuttamaan ja helpottamaan arkkitehdin hommaa kun on aika selkeä kuva siitä mitä ainakin luulee haluavansa :)

Julkisivun pohdintaa

3 kommenttia:

  1. Tässähän on kuvassa jo postilaatikko ja kaikki. Kohta ei tarvitse viedä kuin kuvat arkkitehdille puhtaaksi piirrettäväksi. Kauanko tällaisen kuvan piirtelyssä menee aikaa? Onko tuntien vai vuosien tuotos?

    VastaaPoista
  2. Ehkä parisen iltaa meni kun opettelin käyttämään ohjelmaa. Itse tuon kuvan tekemiseen ehkä tunneissa noin 5-10? Ohjelma on itseasiassa aika kätevä kun kerran siihen perehtyy. :)

    VastaaPoista
  3. No onpas hieno, mihin sitä arkkitehtia enää tarvitaankaan? =)

    VastaaPoista