lauantai 16. kesäkuuta 2012

Millainen talo mielessä? - LVI-pohdintaa



On tullut pistettyä kasaan pieniä ajatuksia myös LVI-suunnittelijaa varten. Ihan yleistä pohdintaa sekä myös tutuilta ja kollegoilta sekä joistain blogeista kerättyjä vinkkejä. Jos vaikka laittaisi ne tännekin ylös niin muistaa ehkä aikanaan käyttää niitä. Ja ties vaikka joku muukin saisi jonkin idean mikä ei ole tullut mieleen.


YLEISTÄ


* IV-koneelle 2 tuloilmaputkea. Toinen etelään, toinen varjoon pohjoiseen. Luulisi että jollain T-kappaleella ja luukuilla olisi helpohko toteuttaa. Idea kuitenkin että voi vaihdella kesä/talvi asentoon. Talvella hyödynnettäisiin auringon lämpö etelän puolelta, kesällä tuloilma otettaisiin varjoisesta pohjoisesta.

 *Lattialämmitys
- ei putkia jääkaapin alle
- ei putkia keittiön kaappien alle
- ei putkia takan alle
- ei putkia vaatekaappien alle


YLÄKERTA


Keittiö:
- Viemärin kuivakaivot jääkaappi/pakastimen alle sekä tiskikoneen alle. Jo valmiiksi suunniteltuna investoinnille ei hintaa montaa euroa tule, mutta jos sattuisi sitten astianpesukone hajoamaan niin tietäisi että vedet valuisivat kaivoon. Selviäisi pienemmillä vahingoilla. Vedeneristykset joutuisi tekemään, mutta ehkä voisi vakuutusyhtiöltä kinuta alennusta kotivakuutuksesta ;)
 - Roskalaatikkoon pieni alipaineinen poistoilmaputki. Voi tuoda seinän kautta tai lattiavalun kautta. Kuulemma toimii loistavasti ja ei roskiskaappi haise vaikka olisi laiskempikin roskien viejä.
- Pesuallas riittävän iso jotta mahtuu pesemään myös uuninpeltejä. Yksi vai kaksi allasta, kah siinä kysymys.
- Astianpesukone ergonomiselle käyttökorkeudelle mutta sopivan alas, jotta lapsetkin yltää.

Vanhempien kylppäri:
- Kylpyamme naatiskeluun, pientä luksusta arkeen vaimoa varten.
- Suihkukaappi tai vastaava sadesuihkulla meikäläisen tarpeisiin.
- Yksi iso lavuaari, ei siis kahta erillistä.
- Bidee riittävän pitkällä letkulla (nykyisessä kämpässämme lähtökohtaisesti oli niin lyhyt letku että ei mitenkään yltänyt edes pöntölle)
- Seinäwc

Lasten kph:
- 1 suihku tai kylpyamme. Ei vielä päätetty. Riippuu hieman minkä ikäisiä lotraajia rakennusaikana on. Pienempien lasten kanssa amme olisi kiva, mutta vähän vanhemmat ehkä jo mielummin käyttänevät suihkua.
- 2 lavuaaria jotta mahtuvat pesemään hampaat rivissä.
- tavallinen pönttö vai seinäwc? Siivoaminen olisi helpompaa seinäwc:n kanssa mutta hintaa tietty tulee enemmän. Pohdinta siis jatkuu.

KELLARIKERROS


Kodinhoitohuone:
- Pesutorni vai ergonomiselle korkeudelle vierekkäin?
- Lattiakaivo vai kaksi, kostea tila.

Tuulikaappi:
- Kurasyöppö + suihkutusmahdollisuus lapsille/koiralle. Vedeneristetyt roiskeseinämät.
- Vaatehuoneen yhteyteen 1-2 kuivauskaappia. Kuulemma kun lapset alkaa harrastaa, niille tulee oikeasti käyttöä. Vähintään yksi siis.

Sauna + pesutila:
- Lattiakaivo saunatilaan
- Vesipiste löylyyn, integroitu lauteisiin vai seinään?
- Unidrain kaivo tai vastaava? Kallistukset vain yhteen, max kahteen suuntaan. Mahdollistaisi isompien laattojen käytön lattiassa.
- Kaksi suihkua, yläsuihkulla + käsisuihkulla. Oras hydra tai vastaava voisi olla aika jees.

Pikku-WC:
- Seinäwc
- Pieni lavuaari

ULKOTILAT


- Yksi vesipiste talon etupuolelle, yksi takapuolelle. Tarvitseeko yhden autokatokseen?
- Maalämpökaivon hyödyntäminen kasteluvesiin? Pumpulla lähes ilmaista kasteluvettä.
- Hulevesille keräyskaivo jonne pumppu, saa ilmaiset kasteluvedet. Ylivuotoputki kaupungin hulevesijärjestelmään vai olisiko tilaa imeyttää ylivuotava?

4 kommenttia:

  1. *Lattialämmitys
    - ei putkia jääkaapin alle
    - ei putkia keittiön kaappien alle
    - ei putkia takan alle
    - ei putkia vaatekaappien alle

    En saa kiinni ideasta, miksi ei putkia noihin paikkoihin? Vuototilanteissa hankala korjata? Joku muu syy?

    Kaivo astianpesukoneen alle on hyvä idea. Vesieristettä keittiön alakaapin lattiaan ja seiniin laitetaan kai muutenkin, mutta kaivoja ei tietääkseni ole asennettu. Kaivon lisääminen voisi olla toimiva ihan muuallakin.

    VastaaPoista
  2. Nappasin kopin ajatuksesta muistaakseni Talo Värjölän vinkkejä suunnitteluun osiosta. Eli muistaakseni idea oli että ovat turhia paikkoja lämmittää. Omaan järkeeni käy etenkin se että ei turhaan esimerkiksi jääkaapin alapuolta lämmitä, koska jääkaappi taas joutuu kompensoimaan sitten lämpöä käyttämällä omaa koneistoaan ihan turhaan.

    Tässä suora lainaus:
    "Lattialämmityksen suunnittelijat eivät ilmeisesti osaa lukea kalusteita pohjakuvista. Tai sitten tarjouksien liitteeksi tehdään kuvat ilman suunnittelua. Sain kahdet suunnitelmat, joissa lämmitysputket vedettiin jääkaapin alle...
    Haluatko lämmittää keittiön kaappeja? Minä en ainakaan halua. Takan alle en myöskään putkia
    laittaisi, enkä vaatekaappien."

    En ole ammattilainen LVI-puolella mutta ainakin aion kysyä suunnittelijalta mitä on mieltä? Säästyypä jokunen kymmenen metriä lattialämmitysputkea :)

    VastaaPoista
  3. Moi, arvaapa miten meille kävi tuon maalämpökaivosta veden ottamisen kanssa! Veden pinta ei noussut tarpeeksi ylös. Vain uppopumppu olisi jaksanut nostaa veden ylös niin syvältä. Mutta uppopumppua ei voi laittaa maalämpökaivoon koska se jotenkin heilahtaa joka kerta käynnistyessään, ja ajan myötä kuluttaisi ne maalämpöputket puhki. Ainoastaan ejektoripumppu olisi ollut sopiva veden nostamiseen, mutta se on kuulemma niin kallis, jotain pari, kolmetuhatta euroa, että kaivosta otetun veden takaisinmaksuaika ei muodostuisi järkeväksi verrattuna siihen että ostaa suosiolla veden kaupungilta. Joten nyt meille tulee sitten maan alle asennettava sadevesisäiliö.

    VastaaPoista
  4. Olen myös vakavasti harkinnut tuota sadeveden keräämistä ja säilömistä maan alle. Siitä sitten vaan pumppaisi käyttöön. Hyvin todennäköisesti kasteluvesi siis hankitaan sitä kautta.

    VastaaPoista