tiistai 23. helmikuuta 2016

Koteloita, alaslaskuja ja tasoitusta


Pitkä puurtaminen sisällä jatkuu. Onneksi tulee näkyvää jälkeä niin edes hitusen tuntuu että homma menee eteenpäin. Päivät ovat pitkä ja raskaita, mutta jaksaa jaksaa kun tietää että itselle tekee.

Olohuoneen osalta on päästy hitusen eteenpäin. Kaikkialla on vähintään yksi kerros tasoitetta ja takanpuoleisella seinällä kaksi. Olohuoneen päätyseinämälle tuleva telkkarin kotelo on päässyt ajatuksesta toteutukseen. Alkuun tuli mietittyä erilaisia tapoja jolla saisi myös sen telkkarin tarvittaessa piiloon esimerkiksi alas laskettavalla lasilla, mutta käytännön ongelmat sitten torppasivat sen ajatuksen. Siinä olisi myös kulunut tuhottomasti enemmän työtunteja, joten nyt mentiin sitten perus kotelolla. Eli ensin runko pystyyn ja kattoon alaslaskujen alkuja tukemaan sitä runkoa. Kivivillat sisälle (jos vaikka vähän akustoisi rakennetta) ja levyt päälle. Aukon koon puolesta ollaan varauduttu että jossain vaiheessa pystyy upgreidaamaan telkkarin 55" asti. Nykyinen töllö on 46" ja melko paksu nykytelkkareihin verrattuna.

Kotelo hahmottuu

Villat sisällä.

Levytetynä, nurkkavahvistettuna ja paklattuna.

Keittiön osalta kulma sai kotelonsa. Siihen tehtiin valmis syvennys mikrolle joka upotetaan sinne. Sen jälkeen pääsi rakentelemaan alaslaskua. Se taas on käytännössä muutamaa sähköputkea ja levytystä vaille enää. Ajatus oli että se rajaa visuaalisesti olkkarin ja ruokatilan keittiöstä. Ja täytyy sanoa, että hyvin onnistui! Myös yläkerran aulassa alaslaskun runko on jo paikallaan. Siinä vielä enemmän askartelua kun pitää rakentaa tukikehikko/uppokotelo puhallinkonvektoria varten.

Keittiön nurkan kotelo ja "mikro"

"Miele" paikallaan :)

Alaslasku hahmottuu.


Aika suuri osa koteloista on myös saanut reunavahvike-alumiinilistat kulmiinsa sekä kertaalleen kipsitasoitetta päälleen. Hionta ja sitten saakin jossain vaiheessa levittää koneella LR+ tasoitteen pintaan. Sillä pitäisi sitten saada lopullinen pinta pohjamaaleja varten. Mutta siihen on vielä hetkinen matkaa.

Makkarissa paklailua ja vahvistuksia.

Olkkarin viereinen makkari. Kotelossa siis toiselle puolelle tulee digi-
boksit, dvd-laitteet yms romppeet sisälle. Tälle puolen jää sitten taso.
Se on rungostaan tehty niin vahvaksi että voi vaikka seisoa päällä.

Reunavahvistuksia ja tasoituksia koteloissa sekä ikkunanpielissä.



Hyvä vinkki saatu päätyjen tekemiseen :)

Yläkerran aulassa oleva liukuovikaappikin saanut muotoaan.


IV-putketkin sain väännettyä lähes loppuun saakka. Nyt on sisällä kulkevista putkista noin 95% paikallaan ja ne #%!&#:n paksut kondenssieristetytkin putket ovat jo yläkerrassa, höyrynsulkumuovin tuntumassa. Siitä pitäisi jossain vaiheessa vielä rypistää ne läpi ja toiselle puolelle. Eikä kyllä huvittaisi yhtään. Mutta odotetaan jälleen sopivaa mielenhäiriötä että tulee otettua ne työn alle... kuvia ehkä joskus.

Pintojenkin valinta eteni taas tänään ison harppauksen. Kantavana ajatuksena meidän sisustuksen linjassa on ollut harmaa väri. Tarkoitus oli siis että ei tule perusvalkoisia seiniä ollenkaan vaan perusvärinä on harmaa. Pari sävytettyä testipurkkia tuli hankittua ja nyt vihdoin pääsi testailemaan niitä. Gyproc-levylle pari kertaa pohjamaalia ja päälle sitten puolet toisella sävyllä ja toinen puolisko toisella. Vasen sävy siis Tikkurilan Deco Grey 1951 ja oikean puoleinen samasta kartasta 1923. Ja siihen tummempaan sitten olemme päätymässä. Vaaleampi vaikutti vähän turhan kylmältä sävyltä eikä oikein sopinut vinyylilattiaamme (Kandian oak).

Testipalanen olkkarissa luonnonvalossa.

Testipalanen meidän makkarissa työmaavalaistuksessa. Tässä tuo lattia
näyttää enemmän todelliselta sävyltä kuin ylemmässä kuvassa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti