maanantai 7. maaliskuuta 2016

Yksinäistä puurtamista

Hieman on tahti hidastunut kun yksin puurtaa. Päivitystahtikin taitaa hidastua samassa suhteessa... Onneksi sentään jossain on päässyt etenemään.

Päätin harjoitella alaslaskujen tekoa meidän vaatehuoneessa. Pitkän vatupassin kanssa homma sujui aika kivasti ja väittäisin että kyllä se melko tarkasti vaaterissa on. Heittoa saattaa olla muutaman millin luokkaa. Kestääkin ihan hyvin, päätin apinana testata ja roikuin siinä. :)


Alaslasku alkaa muotoutumaan.

Kyllä kestää! Tuohon sitten päälle mdf-paneeli.



Alaslaskujen jälkeen otin työn alle alakerrassa väliseinien viimeistelyt. Eli siellä sun täällä oli väliseiniä joista puuttui ylimmät rivit. Pääasiassa IV-putkien asennuksen odottelun vuoksi, mutta nyt on putket paikallaan joten oli hyvä hetki tehdä ne loppuun. Sain siis leikkailtua viimeiset kivet niin eteisen/kuraeteisen tienoilla kuin myös sitten kodinhoitohuoneen ja teknisen tilankin tienoilla. Siellä se vasta olikin askartelua kun IV-putkia oli melkoisen monta.

Teknisen tilan viereinen huone. Oviaukko tekniseen tilaan.

Kodinhoitohuoneen vieressä oleva varasto ja melko paljon putkia. Askartelua vaati.

Vähän lisää harkkoja paikalleen ja tuohon sitten ylityspalkki vielä.

Harkkovannesaha on kyllä näppärä. Tälläisetkin askartelut onnistuu kohtuu helposti!


Väliseinien jälkeen sitten jatkoin alaslaskuharjoitusta pykälää suuremmassa tilassa eli kuraeteisessä. Sitä ennen piti tehdä kuraeteisen oviaukkoon ylityspalkki. Aikanaan sitä peittämään sitten tulee lasinen liukuovi seinän pintaan asennettuna, mutta saas nähdä milloin sellaisen saa hankittua. Siellä katossa nyt saattaa olla millin tai pari enemmän heittoa kuin vaatehuoneessa mutta mielestäni meni ihan hyvin.

Kuraeteisen alaslasku ja ylityspalkki.

Sama oviaukon suunnasta.

Yläkerrassa aulakin saanut alaslaskua. Punaisten putkien kohdalle pitää vielä askarrella aukko ja vahvistukset konvektorin kiinnitystä varten.


Tämän jälkeen sitten olikin aika ruveta pähkäilemään kodinhoitohuoneen aukkojen ylitysrakennetta. Sehän on hieman tiivis paikka noiden IV-putkien kanssa, joten meni vähän askarteluksi. Yläjuoksu tuli kiinnitettyä betoniruuveilla ontelolaattaan ja hyvin pysyy. Sen jälkeen sitten rakentamaan alaspäin. Lopputulos oli ok. Yhdessä kohdassa kipsilevy tulee hieman liian ulos (tai seinä on liian sisällä) mutta tasoitteellahan se ratkeaa... menee vaan vähän enemmän. Tämän lisäksi sain sitten vielä tehtyä teknisen tilan ja sen viereisen huoneen tuloilmaputken paikalleen.

Siinä muotoutunut härpäke paikalleen. Alkuvaiheesta unohtui ottaa kuva työn tuoksinassa.

Lisää täytettä koteloon. Vasemmalla siis teknisen tilan viereinen huone, keskellä pyykkikuilun määränpää eli siihen tulee pari kaapin ovea ja sisälle askarrellaan hyllyt ja korit. Oikealla pikkuvarasto.

Ja levytetty.

IV-putki paikallaan. Oikealta tulee tähän huoneeseen ilma ja vasemmalta menee tekniseen tilaan. Tämän ajattelin myöhemmin koteloida.

Olohuoneessa myös alaslasku työn alla. Se vaatiikin vähän enemmän miettimistä ja pelailua kun tarkoitus on tehdä noin 5000mm x 2200mm korotettu osa olkkarin/ruokatilan alueelle johon sitten tulee epäsuoraa valaistusta. Ensimmäiset palaset alkavat muotoutua.






Siinä muodostuu. Hahmottaminen vielä haastavaa.
Toisesta suunnasta.

Keittiön suuntaan.

Tämän lisäksi välillä tullut askarreltua yläpohjassa. Keittiön poistoputki on nyt paloeristetty valmiiksi ja seuraavana työn alle tuleekin sitten ne ah, niin ihanat raitisilmakanava ja jäteilmakanava. Kävin jo tänään poraamassa keskipistereiän seinään. Ajattelin ulkopuolelta porata sen pikkuterällä ympyrän reunoja seuraillen kun vastassa on vaan 12cm maskiharkko. Täytyy vaan suojata tumma rappaus punaiselta pölyltä ennen operaatiota.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti