maanantai 14. maaliskuuta 2016

Porotherm rakennusvinkkejä osa 1

Pitkään on ollut mielessä kirjoittaa jokunen kirjoitus ja kooste meidän työmaalla kantapään kautta opituista työtavoista sekä saaduista vinkeistä Porothermin työstämiseen. Turha sitä kaikkien on itsekseen opiskella kun voi jakaa tietoutta. Kevät kuitenkin tulossa ja uusia kohteita alkamassa.

 

Ensimmäisen rivin tärkeys


Tätä Porothermin kanssa ei voi korostaa liikaa. Käytä huolella aikaa ensimmäisen harkkorivin muuraamiseen. Se säästää aikaa myöhemmässä vaiheessa. Porotherm-harkot kun muurataan noin millin paksuisella kerroksella liimalaastia, niin on ehdottoman tärkeää että seinän lähtö on vaaterissa eikä pykällyksiä ole.

Kantavan väliseinän muurausta 200mm paksulla harkolla


Ensimmäisen rivin muuraamiseen käytetään ihan normaalia muurauslaastia. Laastia meillä laitettiin kolme paksuhkoa "raitaa" eli sisäreunaan, keskelle ja ulkoreunaan. Ulkoseinässä väleihin laitettiin uretaania. Jos uretaani jää välistä pois, on heti seinän alareunassa kylmäsilta.

Ulkoseinän muurausta.


 

Seinän suoruus


Porotherm on mittatarkkaa pystysuunnassa kun on hiottua tavaraa ylä- ja alapuolelta, mutta sivusuunnassa heittoa on. Onhan kyseessä kuitenkin poltettu tiili. Siksi seinän suoruutta on haastavaa yrittää tarkastella pitkällä vatupassilla. Tämän takia onkin syytä askarrella linjapukit nurkkiin ja käyttää narua. Sillä pääsee hyvään suoruuteen ja sitten pitkällä vatupassilla seuraa ettei seinä lähde kallistumaan sisälle tai ulos.

Kulmissa linjapukit jotta saa nurkat suoraan ja linjalangat väliin suorille osuuksille.

Linjalanka kertoo suoruuden.

Kulmissa lähdetään uusi rivi liikkeelle joko puoliharkolla tai kokoharkolla. Kuitenkin niin että toiseen suuntaan lähtee puoliharkko ja toiseen kokonainen. Idean saa ehkä paremmin irti oheisesta kuvasta.

Nurkan tekoa. Uusi rivi lähtee puoliharkolla.

 

Liimalaasti ja sen levitys


Porotherm liimalaasti tulee 25kg säkeissä ja kerralla sitä ei tarvitse hirmu paljon tehdä. Yleensä puolisen ämpärillistä riitti jo aika pitkään. Enemmän jos tekee ja jos ei ole todella kova vauhti päällä niin se saattaa alkaa hieman jähmettymään. Ulkonäöltään se on sellaista jäykähkön suklaapuuron näköistä.

Levittämiseen vinkiksi sain ihan vaan normaalin maalitelan. Se itseasiassa toimi oikein hyvin, joten ei voi kuin vain suositella. Porotherm-harkko on muuten TODELLA kuivaa, joten etenkin kesällä kannattaa kastella harkkorivi ennen seuraavan kerroksen laastin levitystä. Alkuun keväämmällä meillä oli toinen ämpäri vieressä ja leveällä pensselillä vettä ensin ja laasti sitten. Kuumempaan aikaan sitten mentiin ihan vesiletkulla lutraten. Ongelma nimittäin on se harkon kuivuuden ja laastin ohuen kerroksen yhdistelmä. Jos harkko pääsee imaisemaan laastista veden liian nopeasti, ei harkot liimaudu kunnolla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti