sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Ensimmäisiä pihan siistimisiä



No joo. Ei ehkä ole kuitenkaan tarkoitus blogissa kertoa joka kerta kun tulee käytyä nurmikko ajamassa, mutta ehkä ensimmäisen kerran voi mainita ;)

Tuli piipahdettua tontilla ja vaikka olemassa oleva piha on melko sammaloitunutta nurmea, niin aika valtoimenaan siellä kasvaa ruohoa sekä voikukkaa ynnä muuta rikkaruohoa. Yritin eilen vähän työnnettävällä ruohonleikkurilla, mutta eihän siitä mitään tule! Rikkaruohot ja oksat tukkii pyörivän terän kokoajan ja homma tyssää ennen kuin ehtii edes alkaakaan. Jotain muuta siis keksittävä, sähköä tontilla kun ei vielä ole.

Harkinnassa on jo käynyt kunnon raivaussahan hankintakin, mutta ehkä vielä ei olla siinä pisteessä. Ei oikein tiedä mitä ensinnäkin hankkisi. Jotkut paremmat merkit kuten Husqvarna, Stihl, Jonsered yms. maksavat sellaista 400-700 euroa, enkä näe tässä vaiheessa mitään järkeä sellaista hankkia. Halpiksia kuten Hyundai, Glanspower ja Handai taas saisi noin 140-200 euron hintaan, mutta vähän epäilyttää että kuinka ne kestää ja etenkin jos rikkoutuu, kuinka löytyy osia ja korjauspaikkoja. Ehkä siis ei vielä ole raivaussahan aika.

Tänään tuli sitten lainattua anopilta akkutrimmeriä mikä nyt alustavasti vaikuttaa riittävältä. Isommat vesakot menkööt oksasaksilla ja rikkaruohot trimmerillä. Harmi vaan että edellinen lainaaja oli jättänyt molemmat akut aika tyhjäksi, joten kokeilu jäi kahden akun voimin noin 5 minuutin mittaiseksi. Pihasta siistimmäksi sai ehkä 1/50 osan. :)

Jokusen tunnin latauksen jälkeen uusi yritys ja täydehköllä akulla meni jo hieman paremmin. Vieläkään ei tullut valmista. Toinen akku ladatkoon yön yli ja katsotaan josko joku toinen päivä menisi jatkamaan.

Lähtötilanne:
Ryteteikköä ja vanhoja oksia

Voikukkaa voikukan perään

Työnsarkaa
Ylärinteessä odottaa vielä vähän lisää työtä.
 Osa alueesta trimmattu:

Tänään tuon verran,

Nyt hieman siistimpänä. Raja menee tuolla omppupuiden edustalla.


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti