keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Lasten huomioiminen talon suunnittelussa



Tämä kyseinen aihe on pyörinyt kaiken muun ohella mielessä melko paljon. Kuinka onnistun myös lasten kannalta suunnittelemaan ja rakentamaan talon joka huomioi myös heidän tarpeensa, niin pienenä kuin lähempänä aikuisuuttakin. Talon pitäisi jollain tapaa elää ja kasvaa heidän mukanaan. Entäs sitten kun lapset muuttavat pois kotoa? Kuinka talo muokkaantuu sen jälkeen? Monia alla olevia ajatuksia olen pohtinut ja osa tulee käyttöön, osa taas jää käyttämättä kun projektissa tulee kuitenkin olemaan rajoitettu budjetti.

Jokaiselle lapselle oma huone

- Tämä on ollut kantava ajatus alusta asti. Jokainen lapsista tarvitsee mielestäni oman huoneen viimeistään kun koulu on alkanut. Totta, alkuun läksyt tehdään varmasti keittiössä tai muualla vanhempien kanssa, mutta aika nopeasti tarve omalle rauhalle kasvaa.

Yhteiset tilat

- Toinen kantava ajatus. Yhteiset tilat pitää olla sellaisia että koko perhe mahtuu oleskelemaan ja nauttimaan toistensa seurasta, niin hyvässä kuin pahassakin. Riittävän suuri ruokapöytä ja tilaa vaikka laajentaakin sitä juhlapyhiä varten. Riittävän iso keittiö sillä koti pyörii keittiön ympärillä. Olohuoneeseen tilaa jokaiselle olla rennosti.

Kevytrakenteiset väliseinät lasten makuuhuoneissa

- Tätä mietin pitkään ja olinkin jonkin aikaa sitä mieltä että tämähän olisi hyvä juttu. Kun lapset aikanaan muuttavat pois, voi seinät purkaa ja sitten on tilaa ja väljyyttä vaikka muille jakaa. Nyt olen kuitenkin päätymässä siihen että haluan taloni olevan se paikka jonne koko perhe voi aikuisiälläkin kokoontua jouluksi, uudeksi vuodeksi jne. Eli kyllä niitä huoneita oikeasti tarvitsee. Ottaa sitten vaan käyttöön ne monikäyttöhuoneina tai jotain...

Oma sisäänkäynti lasten siipeen

- Voisi olla ihan hyvä ajatus kun on aikuisia lapsia jotka vielä asuvat kotosalla. Mutta ainakaan näillä näkymin ei ole suunnitteilla. Yksi ovi kyllä tulee mutta olkoot se ennemminkin keittiöstä takapihalla -tarkoituksella.

Oma kylppäri lapsille

- Tämä on tulossa. Se mitä vielä pohdin on että olisiko kuitenkin parempi suunnitella siihen erillinen wc ja erillinen suihkuhuone. Silloin kun teineistä yksi varaa suihkua aamulla, toiset pääsisivät edes vessaan. Noh, ehkä he juoksevat sitten varaamaan jonkin toisen kylppärin.

Kuraeteinen/kurasyöppö

- Tämän haluan! Jo nykyisessä kämpässä huomaa että kuinka kätevää olisi jos pystyisi suihkuttamaan lapset ja koiran tarvittaessa heti ovenpielessä. Nykyisellään ensimmäinen suihkupiste meillä on yläkerrassa eli ei toimi. On sitten itse kunkin omasta halusta kiinni että haluaako erillisen sisääntulon esim. kodinhoitohuoneen kautta vai eteiseen pienen suihkutusnurkkauksen/kurasyöpön.

Kodinhoitohuone

- Mielelläni pidän tämän huoneen vain ja ainoastaan kodin hoitamiseen. Eli en tykkää ajatuksesta että sama tila toimii esimerkiksi pukuhuoneena tai saunaosaston vilvoittelutilana. Pöytätasoa reilusti niin pystyy viikkaamaan koko porukan vaatteet kasoihin. Joko samaan kerrokseen makuuhuoneiden kanssa tai alakertaan jolloin pyykkikuilu pakollinen (muuten helposti portaikosta muodostuu se pyykkikuilu, halusit tai et)

Eteinen

- AVARA! Ihan kamalaa liian ahtaassa eteisessä pukea lapsia. Riittävästi kaappitilaa koko bändiä varten. Penkki olisi myös kiva olla olemassa. Kannattaa myös miettiä mihin tilat harrastusvarusteille? Eteisen kaappi, kodinhoitohuone, autotalli vai erillinen varasto?

Tilaa lasten leikkeihin ja myöhemmin "hengaukseen"

- Jos on isot makuuhuoneet niin siellä mahtuu leikkimään. Jos taas ei ole kuten itse olen ajatellut, niin lasten leikkitila tai -aula voisi olla ihan perusteltua. Yhteiset leikit voi leikkiä siinä, pelatava videopelit yms. Omat leikit sitten pitää omassa huoneessa. Myöhemmin olen harkinnut että jos saisi teinien kanssa kellariin laitettua hengailumestan. Mielummin otan lauman teinejä meille viettämään kellarissa yhteistä aikaa kuin lähetän omat lapset muiden kera steissin kulmille hengaan.


Varmaan muitakin juttuja tulee mieleen myöhemmin, joten päivitetään tarpeen vaatiessa. Saa myös kommentoida ja ehdottaa lisääkin jos jokin on lasten/lapsiperheen kannalta tärkeä tai jopa välttämätön. :)



4 kommenttia:

  1. Jos miettii talon muunneltavuutta esim. kevytrakenteisilla väliseinillä, niin riittävällä huonekorkeudella myös korkeussuunta voisi olla joustava, eikö vain? En kyllä keksi itse tähän liittyen mitään konkreettista ehdotusta, mutta tuli mieleen myös tuo toinen dimensio.

    Itse muutimme just viime viikonloppuna rakennusaikaiseen vuokra-asuntoon, joka on periaatteessa sama missä asuttiin ennenkin (2-kerroksinen RT 4h+k+s), mutta huonejärjestys on hieman eri, eli nyt vuokratalo on rinteessä ja alakerrassa on keskellä eteisaula, molemmin puolin lasten huoneet ja rinnettä päin sisävarasto ja saunaosasto. Vanhempien mh, keittiö ja olohuone ovat yläkerrassa. Nyt lapset ovat siis kavereittensa kanssa kierrerappujen alapäässä omissa huoneissaan, ja täten etäisyyttä hiukan enempi. Isot lapset 11v ja 14v ovat tykänneet tästä systeemistä, eli "tämä talo onkin parempi kuin edellinen". Pienet lapset ehkä haluavat huoneet vanhempien huoneiden lähelle, ja tähän systeemiin me mennään taas uudessakin talossa. Ellei jompi kumpi lapsista sitten halua muuttaa alimman kerroksen takkahuoneeseen. Tai keskikerroksen kirjastohuoneeseen. Näihinkin huoneisiin periaatteessa mahtuu, kun ne voidaan kalustaa makuuhuoneiksi myös.

    VastaaPoista
  2. Itseasiassa huonekorkeus on eräs niistä varmasti lukuisista jutuista jotka unohtuivat tästä postauksesta. Eli olen vakavasti harkinnut, että meille asuinkerrokseen tosiaan tulisi noin kolmen metrin huonekorkeus. Se myös sitten mahdollistaa esimerkiksi lasten huoneissa kiinteiden parvien rakentamisen tai jotain muuta vastaavaa.

    Joskus aiemmin minulla oli idea, että jos talosta tulisi kaksikerroksinen (ei siis kellari + 1kerros) niin vanhempien makuuhuone olisi pääkerroksessa ja yläkerrassa olisi vain lasten makkarit, aula ja kylppäri. Siinä tulisi hieman samaa ideaa josta lapsenne ovat tykänneet. Nyt tämän hetkisissä suunnitelmissa se on vaan korvattu lasten siivellä.

    VastaaPoista
  3. Tuosta kurasyöpöstä tuli mieleen erään putkimiehen kommentti aiheesta. Hän oli kovasti sitä mieltä että kurasyöppöä ei kannata khh:n yhteyteen pistää. Itse olen päätynyt samaan. Syöpön käytöstä aiheutuu roiskeita ja likaa ympäristöön, joten sen yhdistäminen khh:n, jossa käsitellään puhdasta pyykkiä on hieman ongelmallista, ellei toimintojen pitämiseen toisistaan erillään panosteta. Ystävillämme on ison eteisen yhteydessa liukuovilla suljettava "komero" jossa on vesipiste ja kuivauskaapit yms. ison perheen ulkovaatehuoltoa helpottamaan. Kurasyöpön sijainnista heillä en ole ihan varma.

    Ulko-ovista: Vaikka voisi olla mukavaa (teinien mielestä), että teineillä olisi käytössä oma ovi, on mielestäni turvallisempaa että pääkäytössä on kaikilla sama ovi. Lasten ollessa pieniä, ei tarvitse pelätä heidän karkaavan ylimääräisestä ovesta, isompana pysyy paremmin kirjoilla ketä kotona on. Muistan omasta kodistani että kengistä pystyi katsomaan onko oma väki kotona ja ketä naapurustosta on paikalla ;)

    Kiva kun olet aloittanut tällaisen blogin. Meillä väkiluku perheessä on sama kuin teillä ja haaveilemme omasta talosta. Täystiilitalo on meillä ollut yhtenä vaihtoehtona.

    VastaaPoista
  4. Olen myös miettinyt tuota kurasyöppö/khh yhdistelmää ja siksi suunnitellutkin sitä eteiseen. Mielestäni eteinen on eteinen enkä tarvitse erikseen ns. arkieteistä ja julkista eteistä. :) Siksi on luontevaa että sieltä mistä sisään tullaan, siellä myös on kurasyöppö riittävällä roiskesuojauksella. Täytyy itsekin vielä miettiä josko jotekin laittaisi sen jonkin liukuoven taakse, kun ei sen aina tarvitsisi olla näkyvissä.

    Olen myös päätymässä yhteen ulko-oveen. Teinit oppikoot elämään sen kanssa. Haluan kuitenkin olla kärryillä missä menevät ja milloin.

    Tervetuloa vaan lukemaan. Pakko sitä oli jokin tapa keksiä purkaa rakennus-intoa maailmalle kun ei vielä oikein ole meille oikea hetki rakentaa pariin vuoteen ja hirveä palo olisi :)

    VastaaPoista