maanantai 10. syyskuuta 2012

Pohdintaa - Talon viilennys





Se on jo omassa mielessä päätetty, että aikanaan meille tulee maalämpö. Rakenteeksi myös on näillä näkymin tulossa täystiilitalo, jossa eriste ja ilmarako on kantavan/varaavan rungon ulkopuolella. Siinä sitten voikin miettiä että kuinka paljon talo ylipäätään kuumallakaan lämpiää kun julkisivumuuraus ottaa auringon lämmön vastaan, ilmarako tuulettaa ja eriste eristää sen samaisen lämmön tuosta sisäpuolen kantavasta seinästä. Tottakai aurinko lämmittää ikkunoiden kautta paljon ja talo lämpenee mutta samalla tavalla kuin massiivinen rakenne kerää lämpöä talven pakkasia vastaan, luulisi sen keräävän hieman viileyttä kesän kuumuutakin vastaan.

Viilennystä vai ei?


Kuva mahdollisesta rakenneratkaisusta
Jokainen talo on yksilö. Olen saanut täystiilitalojen omistajilta vastakkaistakin tietoa. Toinen sanoo että ei ole talo lämmennyt kuumanakaan kesänä yli 25 asteen. Toinen taas sanoo, että riittävän kauan kun porottaa, alkaa myös sisällä tulla hiki. Nykyään on kuitenkin suuri osa asumismukavuutta se että kesällä ei ole liian kuuma nukkua.

Jos sitten kerta on jo tulossa maalämpö niin voisi olla fiksua hyödyntää myös samainen järjestelmä viileyden tuottamiseen kesällä. Tämä sitten vaatii hieman lisäinvestointia mm. ilmanvaihtoputkien eristämiseen veden kondensoitumisen estämiseksi. Eli hintaa tulee järjestelmälle lisää. Toki voisi sen tilalle hankkia ilmalämpöpumpun mutta siinähän taas ei tuntuisi olevan mitään järkeä. 

Erilainen ratkaisu?


Erään tuttavan kanssa keskustellessa tuli myös toisenlainen ratkaisu puheeksi. Hän oli keskustellut erään LVI-suunnittelija tuttavansa kanssa ja pohtinut että eikö esimerkisi kellarin viileää ilmaa voisi hyödyntää ylemmän kerroksen viilennykseen ja samalla ajaa lämmintä ilmaa taas kellariin. Suunnittelija oli kertonut että niinhän suurissa kiinteistöissä tehdään. Esimerkiksi lentokentillä ja kauppakeskuksissa. Ilmaa kierrätetään kylmistä paikoista kuumimpiin. Hän ei tosin osannut sanoa miksi ei pientaloissa käytetä samaa ideaa.

Aikanaan ajattelin kyllä ottaa asian esille LVI-suunnittelijan kanssa. Olisihan se jotenkin järkevän tuntuista että kellarin kylmimmästä nurkasta otettaisiin kesälläkin viileää ilmaa ja tuupattaisiin se koneellisesti yläkertaan. Yläkerrassa voisi taas olla rööri josta ylös kohonnutta kuumaa ilmaa voisi taas työntää alas kellariin. Varmasti tässäkin joutuisi ilmanvaihtoputkia eristämään ja muuta enkä tiedä olisiko järjestelmä yhtään sen edullisempi rakentaa tai käyttää, mutta kivahan näitä on pohtia. Etenkin kun se kellari viileämpine tiloineen on tulossa.

Onkohan kenelläkään kokemusta tai lisää annettavaa pohdintoihin?









6 kommenttia:

  1. Sitten yksi asia mitä ainakin nyt useissa 1970-1990 luvun taloissa käytetään (pelkkä koneellinen poistoilma, ei lämmöntalteenottoa) on jäähdytyksessä sellainen konsti, että IV-koneet ajastetaan täydelle teholle kesäkuukausina esim. 02-05:00 välisenä aikana. Eli hyödynnetään jäähdytyksessä vuorokausivaihteluun perustuvaa normaalia lämpötilavaihtelua. "Ilmaista viilennystä" se sekin. Tai tulee sisään siis puhaltamissähkön hinnalla. Eiköhän tuo toimisi uusissakin taloissa?

    Mutta jos talossa on maalämpö talvisin ja kesäisin "maaviileä" (siis maalämpöpumppuun perustuva viilennys, jolle ei ole nimeä vielä keksitty), niin tarvitseeko muita viilennysmuotoja juurikaan miettiä? Sieltä maasta se lämpö ja viilennys tulee niin halvalla.

    VastaaPoista
  2. Parhaimman hyödyn maaviileästä saa kaiketi esim. kattokasettipuhaltimella tai vastaavalla seinäpuhaltimella.
    Tarkoitus oli laittaa tuo ensin mainittu yläkertaan, mutta kustannussyistä se sitten jäi. Ja oli kyllä virhe.
    Nyt sitten auotaan ikkunoita iltaisin kesällä...

    VastaaPoista
  3. Meillä kaukolämpö, ja nyt täksi kesäksi haaveilemme vielä että saisimme ilmalämpöpumpun viilennykseen. Kovin on ollut kuuma kesä, että ihan hikeä pukkaa. Maalämmöstä ei tosiaan ole itsellä kokemusta.

    VastaaPoista
  4. Hyvää asiaa. En tiennytkään, kuinka tuo viilennys hoidetaan isoimmissa rakennuksissa. Meillä on jäähdytyslaite hankinnassa meidän omakotitaloon, tällä hetkellä ei ole mitään ja kesä oli melko tuskaista. Tahdomme olla asiassa hyvin edellä jo ennen kesää. https://www.ach-system.fi/jaahdytys-lammitys/raisio-naantali

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Olemme myös pohtineet talon viilennystä. Uskon, että meille tulee ilmalämpöpumppu. Saa sitten säädettyä sisätilan lämpöä, mikä on tähän saakka ollut melkoinen haaste. Kiitokset postauksesta, oli mukava lukea. https://www.akihalme.fi/lampopumput

    VastaaPoista