maanantai 14. syyskuuta 2015

Siivoustalkoita ja edistymistä

Sunnuntaina saatiin tontilla pidettyä pienet siivoustalkoot. Hyvinkin naisvaltaista oli osallistuminen mutta varmaan sen takia hommia saatiinkin hoitumaan oikein urakalla. Tontin etualalta saatiin purettua yksi epämääräinen puutavarakasa ja sain osan niistä pilkottua polttopuiksi ulkogrilliä varten. Muuten sitten tonti yleisilme muuttui paljonkin siistimmäksi. Jätettä sitten tulikin reilumman puoleisesti ja tänään hoidin sorttiasemakeikan joten eivätpä jääneet nurkkiin.
Tonttia siistitty.

Saunan tolpat ja liimapuupalkki saivat myös siivouspäivänä innokkaita maalareita kimppuunsa.










































Saunalla on nyt kolme seinää neljästä koolattu paneeleita varten ja tänään kyselin tarjouksia ulkoverhouspaneeleista sinne. Saas nähdä millaiseen sitä tulee päädyttyä. Ulkoverhous oli myös mielessä kun saatiin tehtyä mallipala styroksille talon rappausta varten. Sävy löytyi Tikkurilan Facade kartasta numerolla 4979 ja mielestäni se on oikein mainio. Sopivan tumma mutta ei musta. Ei myöskään taita sinertävään.
Saunan länsipääty.

Saunan pohjoissivu eli takaosa.
Ja saunan itäpuoli.

Ovenpielessä rapattu styroksilevy.
Itse olen kyllä tyytyväinen tuohon väriin.


Yläkerran osalta styroksihommat lähenee loppuaan. Nyt on sekä kylmävesi- että lämminvesiputket paikallaan ja viimeisiä levyjä vaille valmista. Yllättäen taas styroksi loppui ja kävinkin päivän päätteeksi hakemassa lisää jokusen levyn. Onpahan sitten aamusta samantien jotain mitä ruveta työstämään.
Putki ja styroksihässäkkää.























Kun tuli tuossa viime viikon puolella tosiaan puhuttua vastaavan mestarin kanssa siitä puhallusvillan tarpeesta, niin sain sitten parit tarjouspyynnöt lähetettyä kivivillasta. Meille nyt tuli puhallusvilla sitten Eko-Expert Oy:ltä ja toimitusaikataulua voi sanoa ripeäksi. Torstaina tarjoukset, perjantaina soittelivat aamusta minun täsmentävien kysymysten johdosta perään ja lupailin laittaa vastausta päätöksestä perjantain aikana. Kuulemma oli vielä mahdollista saada maanantaille puhallus. No tietenkin oli kiireitä perjantaina ja laitoinkin hyväksyvän viestin noin klo 16:04 ja ajattelin että maanantain slotti oli nyt varmaan jo mennyt. Yllättäen sunnuntaina siivoustalkoiden aikaan tuli soitto, että sopiiko maanantaina sitten tulla puhaltamaan, joten nyt sitten puhallus oli tänään. Kundit saapuivat parin työmaan jälkeen noin kolmen kieppeillä ja puoli kuusi tuli soitto, että sopisiko tulla jatkamaan tiistaina. Oli villa loppunut kesken ja jäi varmaan vain noin kymmenen minuutin puhallukset vajaaksi. Eipä siinä mitään. Jatketaan huomenna.


Puhallusvilla-auto.


Sinne sitä ruiskitaan.

Hyvä olla suojavarusteet vaikka ei tuo kivivilla nyt hirveästi vaikuttanut pölyävän.

Pienoinen läjä siellä yhden läpivientikotelon vieressä.

Tässä vaiheessa itse jo livistin paikalta. Mutta siinä sitä täytettä on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti