torstai 5. marraskuuta 2015

Pikkusälää

Timpuri lähti ansaitulle hieman pidemmälle vapaalle ja nyt on pari päivää tullut yksikseen harrasteltua tontilla oman kunnon rajoissa kaikkea pientä. Ihan kaikesta ei ole edes saanut kuvaa otettua mutta tässä nyt jotain.

Pääfokus on ollut teknisen tilan lattiassa. Sinne on siis laitettu Solmasterin EP10 epoksimaalia pintaan. Itse tuote on helppo käyttää ja levittää, mutta yksi asia on näin jälkikäteen harmittanut. Bekasonin kuivemman betonimassan jäljiltä tilassa jossa on kaadot kaivoon päin, on melko paljon pieniä reikiä siinä betonin pinnassa. Jotenkin oli jäänyt sellainen ajatus, että se epoksimaali olisi sen verran jämäkkää tavaraa että olisi helposti täyttänyt reiät. Noh, sen kanssa onkin nyt sitten taisteltu kun betoni onkin imenyt ainetta aika hyvin. Jos olisi ollut fiksu, olisi vetänyt ohuen kerroksen itsetasoittuvaa ENNEN ensimmäistä EP10 käsittelyä. Nyt sitten on turha enää olla jälkiviisas ja on pitänyt vetää useampi kerros ja aika ronskilla kädellä. Eli varmaan tuplat kulunut sitä epoksimaalia mutta sain viimeisen (neljännen?) kerroksen vedettyä eilen keskiviikkona aamulla ja nyt alkoi jo näyttää aika ookoolta. Jäi vielä sopivasti aikaa kuivumiselle ennen kuin rupeaa tulemaan tavaraa sisään. Ehkä siihen nyt voi olla semi-tyytyväinen. Täytyy kuitenkin muistaa että kyse on kuitenkin teknisestä tilasta, ei mistään uima-altaan pohjasta...

Teknisen tilan lattia alkaa muodostumaan.


Autotallin käyntioven viereisen muurin kimppuun kävin jahka epoksit oli levitetty ja sinne vedin ylimääräisistä SPU-palasista eristyksen pintaan. Sen päälle sitten patolevyt kiinni. Mitat on myös otettu ja päälle tulee pelti joka sitten yltää eristeen ja patolevyn yli. Näi valumavedet sitten valuvat sopivasti sinne salaojituksen puolelle.

Muuri sai laadukkaan eristyksen maasta tulevaa lämpöä vastaan. Eipä kovilla pakkasilla ainakaan tule suuri lämpötilaero ilman kanssa.

Nyt patolevytkin paikallaan. Huomasinkin että täytyy vielä fiksata tuota seinän patolevyn liittymistä tuohon muuriin...

Toisesta suunnasta.


Autotallin päädyssä olevassa varastossa sain tehtyä korokevalun vesijakotukin alle. Ajattelin tähänkin tilaan pistää sen epoksimaalin. Tuleepa kerralla valmista pintaa. Puolet tilasta on kuitenkin jäämässä varastoksi ja toinen puoli muuntuu aikanaan lapsille riehumistilaksi. Lattialle olen jo hommannut raksakimpan kautta paksua solumuovilevyä. Sitten lisäksi vähän puolapuita, renkaita ja säkkituoleja niin loistava paikka ylimääräisten höyryjen päästelyyn on valmis.

Enpä muista mahdoinko missään vaiheessa kirjoitella saunarakennuksen liukuovesta ja siinä käyneestä pienestä fibasta... Kun ovi oli asennettu kävi nimittäin ilmi ettei sitä saa mitenkään kiinni-asentoon eikä lukittua. Itse en edes osannut asiaa ajatella. Tuli vain samanlainen syvennyskahva kuin partsin oviinkin. Siellä ongelmaa ei ole kun ulos pääsee muualtakin, mutta saunalle kun liukuovi on ainoa kulkureitti niin asia olikin haastavampi. Nopeasti ratkaistu Klas1:sen kautta ja tilasin siihen uuden kahvasetin lukkopesällä. Senkin sain nyt asennettua ja nyt on lukittu tila.


1 kommentti:

  1. Nice blog and your all presenting information are very great and it's really good well done.
    liukuovet hinta

    VastaaPoista